2010 03 09 13:41 GMT
Taistelua Suomen suvereniteetin puolesta, osa II
Jätin kirjallisen kysymyksen komissiolle 16. joulukuuta 2009 Yleisen kalastuspolitiikan uudistuksesta. Ohessa 1. maaliskuuta saamani kirjallinen vastaus:
Aihe: Jäsenvaltioiden erilaisten olosuhteiden huomioiminen yhteisessä kalastuspolitiikassa (YKP)
E-6337/09
Lissabonin sopimuksen mukaan yhteispäätösmenettelyä sovelletaan lähes kaikkiin kalastusalalla tehtäviin päätöksiin. Komission vihreässä kirjassa yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksesta (KOM(2009)0163) esitetään eräänä vaihtoehtona, että suurempi osa nykyisestä hallinnoinnista delegoitaisiin komissiolle, joka hoitaisi sitä komitologiamenettelyn puitteissa. Viitaten komission vihreään kirjaan kysyn, miten komissio aikoo ottaa jäsenvaltioiden erilaiset kalastusolosuhteet, kapasiteetin, markkinat ja kestävän kalastuksen periaatteet huomioon Euroopan yhteisessä kalastuspolitiikassa?
Maria Damanakin komission puolesta antama vastaus
E-6337/2009
Lissabonin sopimuksen mukaan yhteispäätösmenettely on periaatteessa "normaali lainsäätämisjärjestys" kalastusalalla. Jotta lainsäätämisjärjestys ei kuitenkaan jumiutuisi yksityiskohtiin, Lissabonin sopimuksessa annetaan mahdollisuus siirtää komissiolle toimivalta joidenkin "lainsäädäntötyyppisten toimenpiteiden" osalta (ks. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artikla). Saman sopimuksen mukaan täytäntöönpanovalta voidaan siirtää komissiolle myös silloin, kun säädökset edellyttävät yhdenmukaista täytäntöönpanoa (ks. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artikla). Lissabonin sopimuksen mukaan jäsenvaltiot voidaan lisäksi valtuuttaa toimimaan aloilla, jotka kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan (ks. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 2 artiklan 1 kohta). Tämän päätöksentekorakenteen avulla yhteispäätösmenettelyllä tapahtuvassa lainsäädäntätyössä voidaan keskittyä EU:n laajuisen kalastuspolitiikan keskeisiin ja perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kun taas nopeampaa toimintaa edellyttävistä teknisemmistä kysymyksistä kuten siitä, minkälaista silmäkokoa saa käyttää pyydettäessä turskaa Pohjanmerellä, voidaan päättää delegoiduilla säädöksillä ja/tai täytäntöönpanosäädöksillä. Komission on delegoitujen säädösten ja/tai täytäntöönpanosäädösten hyväksymisessä noudatettava kaikkia asiaa koskevia perustamissopimusten määräyksiä. Sama pätee jäsenvaltioihin, kun ne käyttävät mahdollisia erityisvaltuutuksiaan. Komissio haluaa vakuuttaa parlamentin jäsenelle, että Lissabonin sopimuksen mukainen täytäntöönpanorakenne on riittävän joustava lainsäädännöllisen harkintavallan varmistamiseksi. Toisin sanoen toimenpiteistä päätettäessä otetaan huomioon kaikki asiaan liittyvät tekijät, joihin kuuluvat myös erilaiset kalastusolosuhteet jäsenvaltioissa ja/tai kalastusalueilla.
--
Tuliko selväksi? Tätä voi jokainen pohtia verkkoja selvitellessään.
2010 03 08 11:22 GMT
Nyt alkaa luu paistaa
Taloudellinen unioni johtaa ennen pitkää poliittiseen unioniin.
Euroalueesta halutaan liittovaltio.
Europäät haluavat yhteisen rahapolitiikan lisäksi kaiken muunkin olevan yhteistä.
Kreikan vaikeudet ovat oiva keppihevonen finanssikurin nimissä keskittää talousvalta Frankfurtiin.
Euro = Saksan markka. Taloudellisesti, henkisesti ja hallinnollisesti.
Nyt alkaa luu paistaa.
EU-perustuslaki ei mennyt eurokraattien mielestä vielä tarpeeksi pitkälle.
Pian aletaan valmistella perussopimukseen uusia lisäyksiä.
Kansallisvaltiot kun eivät EU-viisaiden mielestä osaa asioitaan hoitaa. Ne täytyy hoitaa "yhteisesti" eli Euroopan Keskuspankin herrojen toimesta.
Oi aikoja, opi tapoja.
Jäävuori lähestyy, mutta vauhti vaan kasvaa.
Hanttiin panen.
2010 02 25 13:54 GMT
Ilmastoasiaa
Ilmastonmuutos riepottelee poliitikkoja ja mediaa vielä pitkään.
Tässä koko vouhotuksessa kyllä joku mättää. Kuka määrää? Kuka rahastaa? Kenellä on valta?
Kotimaan uutislähteet ovat usein hepposia. Tässä linkki yhteen kansainväliseen näkemykseen.
Päättele itse.
http://www.climategate.com/finland-gives-national-honor-to-disgraced-climate-chief
2010 02 09 16:44 GMT
EU-komissaarit hallitsevat meitä
EU-parlamentti antoi Barroson EU-komissaareille valtakirjan äänin
488-137, 72 äänesti tyhjää.
Äänestin vastaan.
Pidin ainoana suomalaisena puheenvuoron asiasta tämän päivän istunnossa. Kahden minuutin puheenvuoroklippi ilmestyy plokiin tällä viikolla.
En hyväksy EU-valtaa Suomen Eduskunnan ylitse.
Katson, että jokaisella kansalla on oikeus päättää itsenäisesti omista asioistaan.
Tässä on syytä kerrata kansansuvereniteetin periaate, joka on toimivan demokratian kulmakivi.
Kansansuvereniteetti merkitsee ja tarkoittaa sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman muista kansoista erillisen kansakunnan on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina ja vapaasti kaikista omista asioistaan.
Kansalaiset eri puolilla Eurooppaa, myös Suomessa, eivät tiedä, kuinka paljon EU on syönyt itsenäistä päätösvaltaamme. EU-perustuslain myötä tämä EU -valta vain kasvaa.
Tämä vallankeskittämisen tie on väärä ja vie turmioon.
Sain EU-vaaleissa runsaat 130 000 ääntä. Nämä äänet olivat äänessä tänään.
Olemme EU-anturan alla. Se on sietämätöntä.
Yhteistyötä tarvitaan, Eurooppaa tarvitaan, mutta nykymuotoista ja epädemokraattista EU:ta ei tarvita.
Tämä Daniel on nyt ollut leijonan luolassa ja tulee sieltä ulos eduskuntavaaleihin 2011 ja haastaa vanhojen puolueiden virhepolitiikan.
Suomalainen, kiinnostu politiikasta, sillä nyt sinulta ollaan viemässä jalkoja alta!
2010 01 20 11:26 GMT
Arkityön terminologiaa
Sirkuksessa kaikki ennallaan. Peliä ja politiikkaa, sahajauho ringissä pöllyää.
Olen täällä tekemässä politiikkaa ja tuomassa perussuomalaisuutta kehään. Ryhmätoverini Morten Messerschmidtin kanssa laadimme seuraavan kannanoton, johon odotamme tukea muilta Euroopan Parlamentin jäseniltä.
Kyse on siitä, että jokaisen jäsenvaltion on voitava itsenäisesti päättää asioistaan, tässä maahanmuuttajien yhdentymispolitiikasta.
Tältä asian ajaminen eteenpäin näyttää ja kuulostaa tällä pajalla:
18.1.2010
Kirjallinen kannanotto yhteisön yksittäisten jäsenvaltioiden tarpeeseen voida pitää kiinni integraatiosäännöistä
Euroopan parlamentti, joka
- ottaa huomioon työjärjestyksen 123 artiklan,
A. ottaa huomioon asian C-127/08 Blaise Baheten Metock ym. vastaan Minister for Justice Equality and Law Reform, jonka lähtökohtana on 29. huhtikuuta 2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi sellaisten kolmannen maan kansalaisten, jotka ovat unionin kansalaisten perheenjäseniä, maahantulo- ja oleskeluoikeudesta.
B. ottaa huomioon, että asiassa C-127/08 annetun tuomion mukaan perheiden yhdistämisen nojalla yhteisöön kolmansista maista saapuneilla henkilöillä on oleskeluoikeus ilman että he kuuluvat vastaanottajamaan integraatiolainsäädännön, kieltenopetusvaatimusten, yleisten yhteiskunnallisten olojen jne. piiriin,
1. kehottaa komissiota esittämään yhteenvedon eri maiden integraatiopolitiikoista, joiden piiriin kolmansien maiden kansalaiset yleensä kuuluvat mutta jotka eivät koske kolmansien maiden kansalaisia, jotka EU:n sääntöjen mukaisesti seuraavat perheiden yhdistämisen perusteella puolisoaan, joka on EU:n kansalainen;
2. esittää kantanaan, että kolmansien maiden kansalaisten, jotka haluavat käyttää hyväkseen tuomion C-127/08 muodostamaa ennakkotapausta ja siten oleskella yhteisössä sillä perusteella, että heidän perheenjäsenillään on unionin kansalaisuus, on kuuluttava kyseisten jäsenvaltioiden integraatiosääntöjen piiriin siten, että jäsenvaltiolla on mahdollisuus varmistaa tehokas integraatio;
3. korostaa pitävänsä välttämättömänä, että jäsenvaltioilla on oltava mahdollisuus voida hyväksyä oma integraatiopolitiikkansa;
4. pyytää komissiota ja neuvostoa kunnioittamaan yksittäisten jäsenvaltioiden oikeutta tehdä vapaita ja riippumattomia päätöksiä integraatiosäännöistään;
5. kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien nimet neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltiolle.
--
Tuliko selväksi?
Itsenäisyyden asia ei vanhene koskaan.
2009 12 17 12:20 GMT
Kun näkee, uskoo
Ensimmäinen jakso EU:ta on paketissa. Istun Strasbourgin lieriössä ja mietin mennyttä vuotta.
EU-vaali oli henkilökohtainen menestys. Se mahdollisti tämän kokemuksen.
Kun näkee, uskoo.
Tosin "missä EU, siellä ongelma" oli jo selkäytimessä.
Tämä palju on aivan mahdoton sekotus, todellinen kansojen cocktail. Ei tästä ihan heti liittovaltiota saada aikaiseksi, vaikka eurokraatit sitä ajavatkin takaa.
Demokratian kanssa EU:lla ei ole paljoa tekemistä. EU-perustuslaki on osoitus sanelupolitiikasta, joka on eurooppalaisen demokratian rappion toteemi.
Kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraa. Sopimus on epäselvä; juristit tulkitsevat ja määrääväät demokratiaa, se ei hyvää lupaa.
---
Olen saanut luotua Perussuomalaisille kansainväliset yhteydet.
Minut valittiin Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa-ryhmän työvaliokunnan puheenjohtajaksi. Se on näköalapaikka.
Täällä pärjää, kun tekee töitä ja on avoin yhteistyölle.
Tieto lisää tuskaa. Olemme luisumassa jälki-demokraattiseen yhteiskuntaan, asiantuntijavaltaan.
Siitä pahin ilmentymä on ilmastovouhotus. Kansoilta ja kansalaisilta ei kysytä mitään; rakenteilla on uusi maailmanlaajuinen isovelivalvoo-järjestelmä. Siinä on vastustaja, todellinen Goljat, mutta niin on linkokin ladattuna.
EU on kallis samba. Sinä maksat.
2009 12 01 12:17 GMT
EU-perustuslaki tuli - Neljäs valtakunta?
EU:n perustuslaki on voimassa ensimmäistä päivää. Tämä on minulle suuren surun päivä.
EU ei ole demokratia vaan byrokratia.
Perustuslaki siirtää valtaa jäsenmailta EU:lle 68:lla toimialalla. Yhdelläkään toimialalla EU ei palauta valtaa jäsenmaille.
EU-lainsäädäntö menee kansallisen lainsäädännön edelle.
EU:sta tulee oikeushenkilö. Se pystyy ratifioimaan kansainvälisiä sopimuksia ilman kansallista hyväksyntää.
EU:lla on sekä presidentti että ulkoministeri. Tulemme näkemään Suomen tasavallan presidentin valtaoikeuksien alasajon.
Kun Suomen perustuslaki muutettiin, tämä uusi perustuslaki lähetettiin joka kotiin. Nyt tätä EU-perustuslakia, joka on siis kansallista lakiamme ylempi, ei lähetetä joka kotiin.
Miksi? Koska siinä on yli 3 000 sivua, eikä siitä ole lukukelpoista versiota Suomen kielellä!!!
EU-perustuslaki on pakotettu alas kansakuntien kurkusta. Tähän se aikanaan tulee kaatumaan.
EU on neljäs valtakunta. Se on byrokraattinen liittovaltio-kyhäelmä, jolla ei ole kansalaisten hyväksyntää.
EU on savijalkajättiläinen, joka tulee kaatumaan. Taistelu jatkuu.
2009 11 25 14:38 GMT
Kööpenhaminan päätöslauselma ei kelvannut minulle
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään päätöslauselman Euroopan unionin strategiasta Kööpenhaminan ilmastokokouksessa.
Päätöslauselmasta äänestäminen kesti minuuttilinttuulla. Muutama lisäysesitys meni jopa läpi.
Itse päätöslauselma hyväksyttiin äänin 516-92, 70 tyhjää.
Äänestin vastaan. Miksi?
Pidän nykyistä päästökauppajärjestelmää epäonnistuneena ja epäoikeudenmukaisena.
Päätöslauselmassa muistutetaan, että "EU:n kollektiivisen rahoitusosuuden kehitysmaiden hillitsemistoimien ja mukautusmistarpeiden kattamiseksi olisi oltava vähintään 30 000 miljoonaa euroa (30 miljardia) vuosittain vuoteen 2020 mennessä ja että summa voi vielä kasvaa ilmastonmuutoksen vakavuutta ja sen kustannustasoa koskevan uuden tiedon myötä."
Summa on järjettömän suuri ja Suomen maksuosuus on tässä merkittävä. Siihen en anna avointa valtakirjaa, enkä sido käsiäni tällä päätöslauselmalla. Pitääkö meidän todella kaataa kritiikittömästi rahaa kehitysmaihin, jotta nämä voivat kilpailla teollisuutemme hengiltä?
Miksi EU ei puutu maailmalla puhtaan veden ja väestöräjähdyksen aiheuttamiin ongelmiin vaan pöpöttää ainoastaan ilmastonmuutoksesta?
---
Mitä sitten Kööpenhaminassa pitäisi tehdä ja päättää, kun sinne mennään? Kaksi pointtia:
1. Päästötavoitteiden laskentapohjaksi pitää ottaa ominaispäästöjärjestelmä ja luovutaan nykyisestä ns. prosenttimääräisistä tavoitteista. Prosenttimääräiset tavoitteet eivät huomioi lainkaan jo tehtyjä yritysten ilmastoinvestointeja.
2. Ominaispäästörajojen ylittäville tuotteille voidaan asettaa ilmastopoliittiset tullit. Näin estetään tehokkaasti saastuttajan mahdollisuudet tuoda ympäristödumppauksella halpatuotteita maihin, jossa samoja tuotteita valmistavat yritykset toimivat ympäristöystävällisesti aivan toisella kustannusrakenteella.
--
Kannatan realistista ympäristöpolitiikkaa. Paras ympäristön turva on laaja pienomistus kautta maailman. Paras maan, puhtaan ruuan, vesien ja elinympäristön suojelija ja varjelija on pienviljelijä.
Pienviljelyä on vahvistettava! Se on parasta ilmastopolitiikkaa yhdessä realistisen teollisuuspolitiikan kanssa.
2009 11 22 10:22 GMT
Läheltä piti EU-virat?
Suomen media pumppasi Suomen EU-kansaan into piukalla henkeä EU-viroista.
Lipponen nousoo, Rehni on vahvoilla. Halostakin kaivettiin naftaliinista esiin.
Ei tullut takkia, ei edes tuluskukkaroa.
Ei sen puoleen, että olisin EU:n presidentin ja ulkoministerin viroista kovin kiinnostunut. Ne ovat tarpeettomia virkoja, jotka maksavat Suomelle kalliisti.
EU-perustuslaki tuo nämä virat ja samassa syssyssä Suomen Tasavallan Presidentin valtaoikeuksiin käydään käsiksi.
Toimikunta, joka miettii presidentin valtaoikeuksien silpomista, nojaa epäsuorasti EU-perustuslakiin. Mihin Suomessa tarvitaan ulkopoliittista johtajaa, kun EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka etenee?
Alusta asti oli selvää, että briteille tulee joko EU-presidentin tai EU-ulkoministerin virka. Miksi?
Koska Ranska ja Saksa jakavat vallan todellisessa (raha)vallan ytimessä eli Euroopan keskuspankissa.
Saksan Angela Merkel ei hyväksynyt Tony Blairia EU-presidentiksi. Sanansaattajaksi laitettiin saksalainen sosialistien EU-ryhmän pomo Martin Schulz, joka ilmoitti, että sosialistit tavoittelevatkin ulkoministerin virkaa.
Tässä pelissä putosivat sekä Blair, että Paavo Lipponen, jos tämä temareitten Indiana Jones nyt koskaan pelissä mukana kovin korkealla olikaan.
Schulz kuittaa palkkansa pääsemällä jälkimmäiseksi kaudeksi EU-parlamentin puhemieheksi. Pelin politiikkaa.
Gordon Brown on umpisurkea pääministeri ja vielä julkea huijari, joka vei briteiltä EU-perustuslakikansanäänestyksen, jossa EU-perustuslaki olisi kaatunut.
Brown hylkäsi Blairin, vanhan ystävänsä, ja istutti ulkoministerin virkaan tuntemattoman Catherine Ashtonin.
Brown siirrtyy vaalitappion jälkeen kovapalkkaiseksi luennoitsijaksi.
Niin ja EU:n presidentti? Herman "Kuka" Van Rompuy. Harmiton ja harmaa veikko. Kuin suoraan EU-suurvaltojen märästä unesta.
Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Tanska. Mitä vakaat demokratiat saavat? Ne saavat MAKSAA. Valtaa on entistä vähemmän ja laskua entistä enemmän.
EU on kallis samba.
2009 11 12 12:43 GMT
Taloudellinen perustuslaki ja risti kouraan
Puhuin tänään EU-parlamentissa budjettikomitean raportista koskien Lissabonin sopimuksen voimaanastumisesta johtuvista muutoksista EU-budjettiin.
Raportissa toivotettiin Lissabonin sopimus tervetulleeksi. Minä puolestani ilmaisin suruni kansallisen itsemääräämisoikeutemme ruhjoutumisesta.
Lissabonin-sopimuksen junttaajat voittivat. He voittivat epäreiluin keinoin, joka ei ole kunniaksi kenellekään. Me vastustajat olemme yhä täällä ja sanomamme on myös uunottajien omissatunnoissa.
Raportissa todetaan yksiselitteisesti, että on syytä tehdä useita lakimuutoksia, jotta tämä "Taloudellinen Perustuslaki" saadaan voimaan.
Se siis on perustuslaki, taloudellisesti, poliittisesti ja oikeudellisesti. Olimme oikeassa! Taistelu itsenäisyyden puolesta jatkuu, sillä itsenäisyyden asia ei vanhene koskaan.
--
Eilisessä sekä työvaliokuntamme että ryhmämme kokouksessa Lega Nordin edustajat ottivat esiin krusifiksikohun.
Johdin työvaliokunnan kokousta ja kerroin kantanani, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pahasti harhassa. Se, mitä italialaisten koulujen seinillä pidetään, on yksinomaan italialaisten asia.
Ryhmäkokouksessa ilmaisin asian vielä värikkäämmin ja sain koko ryhmältä raikuvat aplodit.
Tänään parlamentin istunnossa, ryhmämme jäsen Claudio Morganti toi minulle puisen ristin, jossa oli valkoinen kantonauha.
Kädenpuristus ja katse kertoivat kaiken. Sydämen usko ja suun tunnustus. Sitä on kristinusko. Arkea.
Italialaisilla on oikeus omiin perinteisiinsä omassa maassaan. Sama oikeus on meillä Suomessa.
Tästä pidän kiinni. Tuli mitä tuli.
2009 11 08 17:47 GMT
Vanhasen uutinen
Pääministeri Matti Vanhanen kertoo Itä-Savossa, että EU-perustuslain määräämät isot virat menevät Suomelta sivu suun.
Kuka odotti tosissaan jotakin muuta?
Sama pääministeri hyväksytti Suomen eduskunnassa EU-perustuslain, joka olisi vienut Suomelta myös oman komissaarin.
Sen pienille maille palautti pieni Irlannin kansa, joka muuten musertui EU-anturan alle.
Minä en noiden virkojen perään itke.
Vanha viisaus sanoo, että jos Jumala antaa viran, niin antaa Hän järjenkin. EU:ssa en tosin ole järkeä tavannut.
2009 11 03 12:06 GMT
Sankari vai konna?
Tsekin presidentti Vaclav Klaus ei jätä kylmäksi.
EU-eliitin mielestä hän on konna, joka ansaitsee historian tuomion.
Meille EU-kriittisille hän on, jos ei nyt sankari, niin kuitenkin mies, joka teki kaikkensa estääkseen kansan suvereniteettia tuhoavan EU-perustuslain hyväksynnän.
Ei Klaus ole ongelma. Ongelma on se, että hänen kaltaisiaan valtionpäämiehiä ei ole enemmän.
Minulle on käynyt selväksi, että EU:n kannattajien mielestä EU on sama kuin Eurooppa.
Olen eri mieltä. Se on kai demokratiassa sallittua?
On ainakin vielä.
On mielenkiintoista nähdä ja kokea, että kaikki EU:n arvostelu ja jäsenyyden torjuminen on "ääriajattelua".
Milloin ollaan siinä pisteessä, että EU-kriitikot tai EU-vastustajat ovat samanlaisia "toisinajattelijoita" kuin entisessä Neuvostoliitossa.
Vaclav Klaus tietää mitä itäinen reaalisosialismi on. Siksi hän ei halua länsimaalaista EU-mallista byrokratiasentralismia. En halua minäkään.
Antaudunko nyt, kun takkiin on tullut? En, itsenäisyyden asia ei vanhene koskaan.
TOTUUS LISSABONIN SOPIMUKSESTA
Katso irlantilaiskoteihin jaettu julkaisu klikkaamalla kuvaa.
(2 Mt -pdf)

Europe of freedom and democracy-ryhmän huoneentaulu
![]()


