Avainsana-arkisto: IL

Perussuomalaisilta napakymppi

Perussuomalaiset olivat EU-vaalien suurin voittaja Suomessa. Saimme lisäpaikan ja olimme keskeisesti tekemässä ECR- ryhmästä EU-parlamentin kolmanneksi suurinta ryhmää. Teimme , mitä lupasimme. Maksimoimme Perussuomalaisten vaikutusvallan.

Valiokuntapaikkaneuvotteluissa saimme haluamamme tärkeät paikat:

Sampo Terho sai varsinaisen paikan talous-ja raha-asianvaliokunnassa ja varajäsenyyden teollisuus,tutkimus ja energiavaliokunnissa.

Jussi Halla-aho sai varsinaisen paikan kansalaisvapauksien  sekä oikeus- ja sisäasiainvaliokunnassa sekä varajäsenpaikan sisämarkkinoiden ja kuluttajasuojan valiokunnassa.

Perussuomalaisille tärkeät talous- ja maahanmuuttoasiat kuuluvat em. valiokuntien toimialaan. Eurokriisi ja maahanmuuton ongelmat ovat Eurooppa-tason seurannassa. Olen iloinen ja tyytyväinen, että Jussi ja Sampo saivat ne paikat kuin he halusivat.

Ainoa asia, josta Perussuomalaisille jäi hampaankoloon oli etenkin kokoomuslaisten ja joidenkin itseään ” virkamieslähteiksi ” tituleeraamien työ Perussuomalaisten neuvotteluaseman hankaloittamisessa ja perusteettomassa valhepropagandassa ryhmäneuvottelujen aikaan. Edellytän, että pääministeri Alexander Stubb pistää uuteen kabinettiinsa kuuluvat Juho Romakkaniemen ja Joonas Turusen kuriin, ettei nahkurin orsilla tavata.

Media julkaisi innolla pahat puheet Perussuomalaisista. Nyt, kun onnistuimme kaikessa siinä, mihin pyrimme, on into ollut laimeampaa. Osui ja upposi.

AVOIN KIRJE SUOMEN KANSALLE

ilmoitus20130602

Salatut Kreikka-sopimukset on nyt avattu. Avoimuudesta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, ellei sitä käytetä. On hyvä ymmärtää, mitä salatuissa sopimuksissa on sisällä ja miksi ne lainvastaisesti salattiin.

TOTUUS ESIIN
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä, Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen- Lernerin ja Erkki Havansin valituksen pohjalta, laittomasti salaiseksi julistetut ”Kreikka-vakuudet” on avattu. Tosiasia on se, ettei Suomi Kreikalta perinteisiä vakuuksia saanut. Kreikka ei ole meille edes sopimusosapuoli, vaan Suomi osti osittaisen suojauksen kreikkalaisilta pankeilta. Euroryhmässä suojaus tehtiin niin kalliiksi, ettei mikään muu maa vastaavaa järjestelyä halunnut. Hämmästyttävästi salailua on ollut viime aikoihin asti.

SOPIMUKSEN YDIN
”Vakuuksien” ymmärtämisen kannalta sopimuksen tärkein dokumentti on tuottojenvaihtosopimuksen vahvistussopimus ja oikeastaan sen kappale kaksi. Siinä määritellään muutamalla rivillä se, mitä Suomi kreikkalaispankeille maksaa ja mitä kreikkalaispankit maksavat Suomelle. Se on kappale, joka on pakko lukea, jotta tätä asiaa voi ymmärtää. Kappaleesta näkyy, että Suomi solmi tuottojenvaihtosopimuksen, prosenttiswapin, jossa nimensä mukaisesti Suomi maksaa kreikkalaispankeille prosenttiosuuden saamistaan pääomatuloista. Kreikkalaispankit puolestaan maksavat Suomelle oman prosenttiosuutensa synteettisestä Kreikka-short-järjestelystä. Siinä ydin.

VAKUUDEN JA TUOTTOJENVAIHTOSOPIMUKSEN ERO
Tämä on juuri se rakenteellinen kuvio, jonka kävin läpi pitkän kaavan mukaan plokikirjoituksessani jo 27.2.2012. Kiinnostunut lukija voi sen sieltä kerrata. Vakuus on varmasti kaikille tuttu käsite. Lainan ottaja antaa lainan antajalle vakuudet takaisinmaksun varmistamiseksi. Jos esimerkiksi asuntolainan ottaja ei pysty lainaansa maksamaan, vakuutena ollut asunto menee myyntiin ja pankki saa rahat. Tuottojenvaihtosopimus on hyvin erilainen. Siinä ei lainailla rahaa eikä takaisinmaksua varmisteta. Nimensä mukaisesti tuottojenvaihtosopimuksessa vaihdetaan ennalta sovittuja tuottoja – ja tappioita – kahden osapuolen välillä. Tässä tapauksessa Suomi vaihtaa saamansa pääomatulot ja voitot kreikkalaispankkien lyhyen Kreikka-sijoitusten tuottoihin. Erot ovat merkittäviä: Vakuudessa vain lainan ottaja maksaa, tuottojenvaihtosopimuksessa molemmat osapuolet. Lisäksi vakuus kattaa riskit aina, tuottojenvaihtosopimus vain määrätyissä olosuhteissa. Kaikkein suurin ero näiden kahden välillä tulee esiin siinä todennäköisimmässä vaihtoehdossa, jossa Kreikka ei selviä veloistaan tai velkoja aletaan antaa anteeksi. Vakuudet kattaisivat Suomen riskit, mutta tuottojenvaihtosopimus ei.

LOPPUPÄÄTELMÄT
Hallituksen haluamaa ja ministeriön tekemää salauspäätöstä läpikäydessä; vetää hiljaiseksi. Miksi tällaista tehdään? Yksi – huolestuttava – selitys on, että ministerimme ja virkamiehemme eivät tarkkaan tiedä, mihin he ovat nimensä laittaneet miljardiluokan sopimuksia tehdessään. Toinen – kylmäävä – selitys on se, että he tiesivät ja siksi pyrkivät salaamaan sopimuksen. Toivomme, että selitys on tuo ensimmäinen. Vakuuksista on puhuttu, vaikka papereiden tultua julkisiksi kävi ilmi, ettei papereissa mainita sanaa vakuus. Kun mietit hetken, ymmärrät kyllä miksi.

Perussuomalaiset rp:n puolesta
Timo Soini
Puheenjohtaja

Kyproksen kaleeri

Ei hätää: Kaleeri upposi, mutta airo löytyi. Eli Kyproksen paketti pitkän kaavan mukaan.

Päivänpolitiikan teossa on se vaikeus, että joudun tiivistämään monimutkaisia asioita lyhyisiin yhteenvetoihin. Lauseen kiteytyksiin. Kymmenen sekunnin uutispätkään ei paljoa mahdu. Tässä on tietysti se vaara, että asioista jää helposti pinnallinen kuva. Omalta osaltani kerron, ettei tämä ei todellakaan tarkoita sitä etteikö taustojen selvittelyyn olisi tehty todella paljon työtä.

Pitkiä iltoja olen avustajieni kanssa viettänyt, markkinameklareita ja asiantuntijoita kuunnellut, opiskellessani eurokriisin eri puolia. Yhtenä esimerkkinä ovat varmaan illat kun kävimme läpi Suomen eurokriisin vastuita joulukuussa 2011. Siinä vaiheessa hallituksen julkinen totuus Suomen maksimivastuista oli: ”ne voivat nousta muutaman miljardin luokkaan”. Laskimme asiat läpi – pitkän kaavan mukaan – ja tulimme aivan toisenlaiseen johtopäätökseen – kuten plokistani voi lukea. Muutama päivä myöhemmin, jopa Helsingin Sanomat julkaisi uudet laskelmansa. Suomen maksimivastuiden koko olikin yllättäen jopa yli 50 miljardia euroa. Samoin oli laita ”Urpilaisen erinomaisten vakuuksien” kanssa, jotka olivat niin erinomaisia että ne piti salata. Tosiasiassahan saimme vain osittaisen prosentti-swapin eli tuottovaihdon, joka kattaa vain pienen osan Suomen kokonaisvastuista.

Koska nämä asiat ovat mutkikkaita, on selvää että niistä voi saada todellisen kuvan vain perehtymällä. Kaikkein valitettavinta onkin se että kansalaisilla – joiden rahoista tässä lopulta on kysymys – on hyvin vaikea saada asiakokonaisuudesta syventävää tietoa. Yhdestäkään Suomen valtamediasta ei kattavaa taustatietoa löydy, vaikka kuinka etsisi.

Käykäämme siis tässä läpi nämä tulevan Kyproksen paketinkin taustat – pitkän kaavan mukaan. Ennen kaikkea siksi, että siihen liittyy viisi pääkohtaa, jotka tekevät tästä moraalisesti, taloudellisesti, ja poliittisesti hyvin vastuuttoman hankkeen:

  1. Summat ovat Kyproksen kansantalouteen verrattuna valtavia
  2. Tämä on suoraa ulkomaista pankkitukea, jota ei pitänyt antaa
  3. Suomalaisin verovaroin tuemme veroparatiisia, joka ei kerää omia verojaan
  4. Pelastamme hyvin kyseenalaisia rahojen lähteitä, rahanpesua
  5. Pinnan alla liekehtii Euroopan laajuinen puolueiden ja poliitikkojen valtapeli

 

PALJONKO PALOI:
100 % KANSANTALOUDESTA?

Kypros on ollut Euromaana aika tasan viisi vuotta, ja sinä aikana sen pankit ovat polttaneet euroja nopeammin kuin kukaan pystyy laskemaan. Helsingin seudun kokoinen maa – 840 000 asukasta – tarvitsee yli 17 miljardin euron kokonaisoperaation – aika tarkkaan 100 % sen vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Suhteutettuna Suomen mittakaavan tämä tarkoittaisi sitä, että vuoden 2008 alusta olisimme puhaltaneet 170 miljardia euroa – suunnilleen 32 000 euroa per kansalainen, vauvat ja vanhukset mukaan lukien. Tämä ei ole edes ensimmäinen tukipaketti joka Kyprokselle annetaan, se sai ensimmäisen, 2.5 miljardin laina-avustuksen Venäjältä vuonna 2011. Yleensä, pahimmatkin pankkikriisit, kuten Suomessa 1990 luvun alussa, ovat harvoin paljoa yli 20 % kansantuotteesta.

Tarvittavat rahamäärät ovat siis Kyproksen taloudelle aivan valtavia. Maan valtionvelka alkuvuonna 2013 oli jo 89.7 % bruttokansantuotteesta, ja uuden tukipaketin myötä vastuut vain kasvavat. Vaikka julkisesti vielä toisin väitetään, käytännössä tämä merkitsee sitä että Kyproksen (kuten Kreikankin) mahdollisuudet maksaa velkansa ajallaan takaisin ovat kovin pienet. Kuten Irlannin ja Portugalin kohdalla on tekeillä, ensin lainojen takaisinmaksuaikoja pidennetään, ja sitten jossain vaiheessa ne tullaan leikkaamaan tai antamaan anteeksi. Siinä vaiheessa tosin nykyiset päättäjät ovat jo ihan muissa toimissa kantamassa vastuuta.

YLEENSÄ PUHUMME MAISTA, JOIHIN KUULUU PANKKIJÄRJESTELMÄ –
KYPROKSESSA PUHUMME PANKKIJÄRJESTELMÄSTÄ JOHON KUULUU MAA

Toinen todella suuri epäkohta on se, että Suomen tukirahat menevät taas suoraan ulkomaiseen pankkitukeen – juuri niin kuin ei pitänyt tapahtua. Tosiasiahan on se, etteivät nämä 17 miljardia tavallisten kyproslaisten taskuihin vilahtaneet, emmekä me heitä tässä ole pelastamassa. Kyproksen budjetti ei ole ollut -20 % alijäämäinen viimeisen viiden vuoden aikana. (Kyproksen budjettivaje, vaikka se suuri onkin, on vain 5.3 % bkt:stä.) Kyproksen pankithan nämä tappiot tekivät ja pankkien pelastamisestahan tässä on kyse, kuten muuten euron pelastuspaketeissa aina tähänkin asti.

Tämä näkyy suoraan Kypros-paketin osista. Tällä hetkellä alkuperäiset laskelmat 8 miljardin euron pankkituesta ovat kasvamassa 10 – 12 miljardiin, kun mukaan otetaan pienemmät säästökassatkin. Lisäksi 6 miljardia tarvitaan Kyproksen valtionlainojen takaisinmaksuun (joista puolet palautuu jälleen pankeille jotka ne omistavat), ja vain 1,5 miljardia budjettivajeen paikkaamiseen. Kokonaistarve on siis 17,5 – 19,5 miljardia, joista 13 – 15 miljardia kiertää pankkien holveihin.

Kysymykseen miten pankit ovat voineet hävitä näin paljon rahaa näin lyhyessä ajassa, on helppo vastata: Kyproksen pankkisektori on aivan uskomattoman suuri maan kokoon verrattuna. Pankkitaseet ovat historiallisesti 8-10 -kertaiset maan kansantuotteeseen verrattuna. Esimerkiksi vuonna 2011 taseet olivat 150 miljardia euroa, kun Kyproksen koko bruttokansantuote oli 18 miljardia. Eli pankkien hieman yli 10 % tappioista tulee saman tien kansantalouteen 100 % tappiot kun ne veronmaksajan kontolle kaadetaan. Kyproksen pankkisektorin suhteellinen koko on siis kolminkertainen euroalueen keskiarvoon verrattuna (330 % mikä jo itsessään on korkea), ja todella suuri esimerkiksi Suomeen verrattuna. Yleensä puhumme maista, joihin kuuluu pankkijärjestelmä – Kyproksessa puhumme pankkijärjestelmästä johon kuuluu maa.

Tappiot sinällään tulivat liiketoiminnan kahdesta pääkohteesta, kiinteistölainauksesta ja Kreikka-sijoituksista. Kuten Irlannissa ja Espanjassa, pankit rahoittivat kiinteistökuplaa, joka Kyproksella sai lisäväriä suurimuotoisesta huudatushuijauksesta nk. ”title-deed scandal”. Siitä arvioidut tappiot ovat noin 3-6 miljardia euroa. Kyproksen pankeilla oli myös lähes 29 miljardin euron sijoitukset Kreikkaan. Pelkästään Kreikan valtion velkasaneerauksen yhteydessä, Kyproksen pankit joutuivat tekemään 70 % alaskirjaukset 4.2 miljardin euron sijoituksilleen. On myös mielenkiintoista panna merkille, että pienen Kyproksen pankeilla on 10 % osuus paljon suuremman Kreikan koko lainamarkkinoista.

Vastaus taas siihen, miten Kyproksen pankkisektorista voi ylimalkaan kehittyä näin valtava, löytyy kahdesta tosiinsa melko läheisesti liittyvistä taloudellisesta ratkaisusta – veroparatiisista ja kohteliaisuudesta olla kyselemättä liian paljoa rahojen alkuperästä.

SUOMALAISTEN VEROEUROJEN LÄHETTÄMINEN VEROPARATIISIIN, JOSSA OMIA VEROJA EI KERÄTÄ

Ensimmäinen syy pankkien uskomattomaan kasvuun, oli Kyproksen alhainen veroaste. Maa on jo pitkään ollut veroparatiisina tunnettu. Turismin lisäksi maalla ei ole muita luonnollisia talouden toimialoja, ja siksi alkuperäinen päätös alhaisesta veroasteesta oli varmasti melko helppo tehdä. Yhtiöt jotka näin sinne houkuteltiin, eivät muutoin Kyprokselle olisi varmasti sijoittuneet. Eli pienikin tulo oli parempi kuin ei mikään. Alun perin näillä houkuteltiin erityisesti laivanvarustajia, ja myöhemmin myös finanssisijoittajia sekä holding-yhtiöitä.

Todellinen muutos tapahtui vuonna 2004 kun Kyproksesta tuli EU:n jäsen, ja varsinkin vuonna 2008 kun maa liittyi Euroon. Kysyntä sen palveluille kasvoi räjähdysmäisesti. Esimerkiksi Kyprokselle rekisteröityneiden yhtiöiden määrä kasvoi vuoden 2004 125 000:sta vuoden 2012 269 000:n. Samaan tahtiin kasvoivat pankkien taseet. Huipussaan, finanssi- ja pankkiala vastasivat yli kahta kolmasosaa koko kansantulosta.

Sijoittajille päätös oli helppo, Kyproksen yhteisövero on Euroalueen alhaisin, vain 10 %, kun se esimerkiksi Suomessa on 24,5 %. Sen lisäksi useat ulkomaisille tarkoitetut yritystoiminnot ovat 0 % verokannan alaisia – esimerkiksi arvopaperikaupoista, osingoista ja koroista saadut voitot ovat useimmiten verovapaita. Eli Kyproksen finanssi- ja pankkijärjestelmän kautta oli helppoa alentaa veroastettaan, olemalla silti EU:n sisäpuolella.

En ota tässä Kyproksen veroasteeseen sinällään kantaa, se on itsenäisen maan itsenäinen päätös. Mutta se ei voi olla oikein, että jos omia veroja ei alhaisen veroasteen takia kerätä, EU:n oppien mukaa rahat otetaan sitten sieltä missä veroja vielä maksetaan. Eli miten voidaan puolustaa Suomalaisten verorahojen käyttäminen maihin, jotka eivät omia verotulojaan hanki?

Harvoin ovatkin sanat ja teot tosin niin kaukana toisistaan kuin hallituksen lupauksissa veroparatiiseja ja niiden verokikkailua vastaan käytävästä taistelusta. (Joillekin ehkä mieleen tulevat ministerit jotka istuvat harmaan talouden ministerityöryhmissä, ja samaan aikaan maksavat palkkoja pimeästi, mutta se on toinen juttu). Kyproksen paketti on sormenheristelykokous veroparatiiseista puhuttaessa – veronmaksajien rahalähetys teoissa.

”NYT PELASTETAAN JO VERONKIERTÄJÄT JA VENÄLÄISET RAHANPESIJÄTKIN”
(SORRY VAIN SINNE TURUN TELAKALLE, TEILLÄ ON VÄÄRÄ TOIMIALA)

Toinen syy Kyproksen pankkien suosiolle oli kohteliaisuus olla kyselemättä liian paljoa sinne sijoitettavien rahojen alkuperistä. Laiton veronkierto ja rahanpesu ovatkin ne moraalisesti vastenmielisimmät asiat mitkä Kyproksen pakettiin liittyvät, ja jo sinällään syy niistä poisjäämiselle.

Kyproksen rahanpesun juuret liittyvät sen veroparatiisiasemaan, tai tarkemmin sen verosopimuksiin eri maiden kanssa. Esimerkiksi Venäjän verosopimuksen kautta kaikki Venäjältä Kyprokselle maksetut korot ovat 0% -verokantaisia, rojaltit 0% ja osingot 5%. Samoin Kyprokselta Venäjälle maksetut korot on 0%- verokantaisia, rojaltit 0% ja osingot 0%.

Täten venäläinen bisnesmies voi omistaa yrityksensä kyproslaisen holding-yhtiön kautta, kotiuttaa sen enemmän tai vähemmän lailliset voitot veroparatiisin, ja jälleen sen kautta sijoittaa ne EU maasta Venäjälle. Tämän kiertokulun suosio näkyy suoraan keskuspankkien raporteista. Vaikka Kyproksen ja Venäjän välinen keskinäinen kauppa on alle 50 miljoonaa euroa vuodessa, pieni Kypros on maailman suurin ulkomainen sijoittaja Venäjälle – siis suurempi kuin Saksa, Hollanti, Yhdysvallat tai mikään muu maa. Vuosina 2009-2011 Kyproksen suorat sijoitukset Venäjälle olivat $130, $180 ja $129 miljardia, ja vastavuoroisesti Venäjän sijoitukset Kyprokselle $120, $154, ja $122 miljardia (Global Financial Integrity, February 2013). Siis Kyproksen sijoitukset Venäjälle ovat yli kuusinkertaiset verrattuna sen koko talouden kokoon.

En ole Venäjää ja sen laillista taloutta vastaan missään muodossa – päinvastoin. Mikä minusta on väärin, on sen laiton osa, ja se että Suomalainen veronmaksaja joutuu rahanpesijöitä pelastamaan. Vaikka osa tästä toiminnasta on varmasti aivan laillista, niin valitettavasti Kyproksen kohdalla näin ei ole aina, tai edes yleisesti. Kuten Der Spiegel -lehden mukaan Saksan tiedustelupalvelu (BND) raportoi troikalle: ”Venäläisillä liikemiehillä on talletettuna Kyproksella 26 miljardia euroa ja venäläiset oligarkit ja mafiat tulevat hyötymään eniten tulevasta pelastuspaketista… Nimellisesti Kypros täyttää kaikki EU lait rahanpesusta, mutta ongelmana on niiden täytäntöönpano. Kypros voi allekirjoittaa kaiken, luvata paljon, mutta pitää harvoja noista lupauksista.” (Der Spiegel, 5.11.2012). EU:n Olli Rehn on tunnustanut saman ongelman: ”Hallitus Nikosiassa on jo muuttanut lakinsa (rahanpesuun liittyen). Mutta meidän täytyy nyt varmistaa että lakeja myös noudatetaan. Tunnen ongelman.” (Reuters, 11.1.2013) Pankkivaltuuston puheenjohtaja Ben Zyskowicz totesi vielä suorasukaisemmin: ”Kypros on kelluva rahapesula Välimeressä” (Aamulehti 6.3.2013) Global Financial Integrity säätiön raporteista voi lukea vielä syvällisempää kuvaa, jos lukijaa kiinnostaa.

Ei siis liene aivan yllätys, että kyproslaisten pankkien rahoituksesta, yli 90% tulee talletuksista (eikä osakepääoma tai velkarahoituksesta kuten länsimaissa pankeissa yleensä). Nikosian yliopiston apulaisprofessori totesi suorasukaisesti the Guardian lehdelle: ”Puhumme Venäläisestä rahasta jota pestään Kyproksen kautta. Venäjän mafia käyttää Kyprosta laajasti.” (Guardian 26.1.2012)

Asiasta on vielä mustempiakin esimerkkejä. The Telegraph raportoi 2.12.2012 Kyproksen virkamiesten kieltäytymisestä tutkia rahanpesua Sergei Magnitsky-tapaukseen liittyen. Sergei Magnitskyhan oli asianajaja joka paljasti veropetosvyyhdin, mutta joutui kiinniotetuksi juuri niiden virkamiesten toimesta, joita vastaan hän todisti. Hän kuoli tutkintavankeudessa, kyseenalaisissa oloissa. Asiasta on Suomessakin puhuttu paljon, ja siitä on tehty hiljattain eduskunnassakin kirjallinen kysymys (KK 667/2012 vp – Pia Kauma /kok ym) Onkin mielenkiintoista nähdä millaisen omantunnonpäätöksen esimerkiksi Pia Kauma ja muut 16 allekirjoittanutta tekevät Kyprospaketista – Magnitskyn kohtalolle ja rahanpesulle Kyproksellahan ei ole vielä tehty yhtään mitään. Puheet ovat halpoja kun niitä ei tarvitse lunastaa?

On myös vaikea yhdistää ministeri Jutta Urpilaisen lausuntoa tukirahoituksesta: “Tuemme Kyprosta, vaikka siellä pestäisiin rahaa”, (HS, Taloussanomat 6.3.2013) ja ministeri Jan Vapaavuoren lausuntoa tukirahoituksesta: ”Valtiolla on ollut ainakin 1990-luvun lamasta saakka linjaus, että valtio ei lähde ongelmissa olevien yritysten pääomittajaksi millään tavalla.” (Verkkouutiset 8.1.2013). Viesti lienee selvä – joten sorry vain sinne Turun Telakalle, mutta teillä on väärä toimiala, tai ehkä väärä maa?)

KOKOOMUKSEN EPP, EI POTKUJA PANKKIIREILLE?

Tämä poliittinen – ja poliitikkojen – pinnan alla tapahtuva vääntö onkin se viides kova pala Kyproksen pakettiin liittyen. Suomen lehdistössä ei paljoa raportoitu Yleis-Eurooppalaisen EPP:n (European People’s Party) ylimääräisestä puoluekokouksesta, joka pidettiin Kyproksen Limassolissa tammikuun alussa. Markkinameklareiden pöydissä asiaan kiinnitettiin selvästi enemmän huomiota.

Mukana olivat muiden mukana Euroopan komission José Manuel Barroso, Saksan Angela Merkel, Unkarin Viktor Orban, Kreikan Antonis Samaras ja tietysti Suomen Jyrki Katainen. Asiapöydällä oli keskustelua monivuotisesta talousraamista (MFF) ja puolueen suunnitelmista vuoden 2014 EU vaaleihin. Keneltäkään ei myöskään jäänyt huomaamatta se avoin ja suora tuki, mitä annettiin Kyproksen EPP ryhmään kuuluvalle presidenttiehdokkaalle, Nikos Anastasiadikselle.

Muuan muussa The Wall Street Journal huomioi lainaten Jyrki Kataista:

”Kyproksella on Suomen täysi tuki näinä taloudellisesti vaikeina aikoina”, Suomen pääministeri Jyrki Katainen ilmoitti perjantaina. Kataisen otti Limassolissa vastaan Kyproksen parlamentin oppositiojohtaja, konservatiivipuolueen Nikos Anastasiadis, joka kisaa presidentin virasta helmikuun vaaleissa. ”Hänen ehdokkuutensa saattaa osoittautua hyvin ratkaisevaksi pienelle saarivaltiolle, joka haluaa varmistaa ristiriitaisen tukipaketin eurokumppaneiltaan ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta”, Katainen sanoi. ”Haasteet ovat todella suuret, mutta olen luottavainen sen suhteen, että jos ja kun maa saa uuden, vahvan ja sitoutuneen johdon… sillä on valtava positiivinen vaikutus, ja siksi toivotan teille kovasti onnea,” Suomen pääministeri totesi Anastasiadisille.

Helmikuun 24. päivänä kyproslaiset äänestivät oikein – ja Nikos Anastasiadisista tuli Kyproksen presidentti. Sen jälkeen, ainakin markkinoilla ja Kyproksella, on ollut aika selvää että tukipaketti solmitaan. Perjantaina näin tapahtuikin. Ehkä kysymyksenä tutkivalle journalismille pitäisikin olla, mistä muusta Limassolissa keskusteltiin? Varsinkin yksittäisten poliitikkojen asemasta Barroson presidenttikauden loppuessa vuonna 2014?

EI HÄTÄÄ, SINÄ MAKSAT

Kypros on siis jo viides seitsemästätoista euromaasta, joka hakee pelastuspakettia – siis lähes joka kolmas. (Tämän lisäksi olemme tukeneet lainaohjelmia Islannissa, Latviassa, Romaniassa, Unkarissa.) Nämä kaikki ovat sen EU:n omien sopimusten vastaisia, johon me vuonna 1995 liityimme. Siis laittomia perusartikloiden 123 ja 125 mukaan. Jotenkin vuoden 2010 jälkeen on hivuttamalla pystytty luomaan sellainen julkinen mielikuva, että meillä olisi laillinen pakko ja velvollisuus näihin osallistua. Näinhän ei todellakaan ole asianlaita. Samalla tavalla yritetään nyt Kypros-paketin kohdalla luoda mielikuvaa, että nyt jos on saatu edes pieni sijoittajavastuu, meidän on ehdottomasti lähdettävä pelastamaan veroparatiisin pankkeja ja rahanpesijöitä.

Kuten Jutta Urpilainen kokoukseen osallistuneena varsin hyvin tietää, IMF:n alkuperäinen esitys oli leikata suurtalletuksia paljon suuremmalla prosenttiosuudella. Kyproksen paketin jälkeenhän kansalaisten luottamus Euroalueen 100 000 euron talletussuojaan on vähintäänkin kyseenalainen, eivätkä uutiset Kyproksen pankkiautomaattijonoilta paljoa lisää sitä EU:n peräänkuuluttamaa ”luottamusta joka kriisin lopulta ratkaisee”. Vaikka kuuleman mukaan presidentti Anastasiadis prosenttiosuudet neuvotteluissa yömyöhällä valitsikin, se oli varmaankin virheellinen lopputulos.

On myös hyvin mielenkiintoista, että Kyproksen pankkien ”senior debt”, joka yleisesti on Eurooppalaisten pankkien hallussa, nähtävästi jätetään nk. sijoittajavastuun ulkopuolelle. Samoin ne pankkiirit jotka Kyproksen valtionlainoilla ovat spekuloineet, pääsevät kuin koira veräjästä. Eli jälleen kerran, veronmaksajat ottavat kantaakseen EU pankkien vikasijoituksia 10:n miljardin edestä. Ne jotka sopan ovat keittäneet maistelevat sitä sokerilusikalla, samaan aikaan kun veronmaksajia pakkosyötetään paloruiskulla – hieman maustettuna viikunanlehdillä. On aivan selvää että me suomalaiset olemme pelastamassa veroparatiisin pankkeja ja rahanpesijöitä – ja samaan aikaan nostamassa kotimaisia veroja ja leikkaamassa palveluita (kotimaisen talouselämän kehittämisestä puhumattakaan). Hallitus ei edes suostu tuomaan asiaa eduskunnan suuren salin käsittelyyn. Tästä kaikesta nouseekin se eurokriisin ja Kyprospaketin kaikkein suurin ongelma – moraalikato. Kuten vuoden journalistipalkinnon saanut toimittaja Jan Hurri jälleen niin osuvasti tiivisti: ”Riski kasvaa, että moraalinen selkäranka napsahtaa poikki – ja väki tuumaa Suomea myöten, että kohta tässä unionissa veroja maksavat vain hyväuskoiset hölmöt.” (Taloussanomat 17.3.2013)

Puheeni London School of Economicsissa (suomennos)

Timo Soini London School of EconomicsTimo Soini
London School of Economics
18.2.2013

Hyvää iltapäivää, hyvät kuulijat,

ESITTÄYTYMINEN

Olen Timo Soini suomalainen kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Edustan Perussuomalaisia, puoluetta, jonka puheenjohtaja olen ollut 16 vuoden ajan. Suomen parlamentissa olen myös oppositiojohtaja.

Minut on myös äänestetty maailman 7. vaarallisimmaksi henkilöksi Spiegelissä. Obama oli kuudes, joten olen hyvässä seurassa.

Istuin myös Euroopan parlamentissa vuosina 2009–11. Sieltä palasin suomalaisten äänestäjien tuella kotimaan eduskuntaan. Ennen viime eduskuntavaaleja meillä oli viisi edustajaa, ja huikean voiton jälkeen lukumäärä kasvoi 39 edustajaan.

Haluan kiittää teitä kutsusta. On ilo ja kunnia olla vieraananne.

AJATUKSIA EUROOPAN UNIONISTA

Mitä siis ajattelen Euroopan unionista? No, ainakin se pitää minut ja muut kansanedustajat kiireisenä. Ohjeistoa, direktiivejä, suosituksia, asetuksia ja muuta sellaista tulee Brysselistä satoja sivuja joka viikko. Luulen, että joka minuutti maailmasta kaadetaan jalkapallokentän kokoinen alue metsää, jotta EU-teknokraattien paperin tarve voidaan tyydyttää. Olen varma, että tähän löytyy jotakin tieteellistä todistusaineistoa. Ainakin pitäisi löytyä.

Mutta mennään sitten itse asiaan.

Mielestäni EU:ssa on monia hyviä puolia:

On avoimemmat sisämarkkinat, helpommat rajamuodollisuudet, ihmiset voivat vapaasti muuttaa toiseen maahan asumaan ja työskentelemään, luonnonsuojelu on tehokkaampaa, lisäksi meillä on Erasmus opiskelijavaihto-ohjelma… Näin jos muutama hyvä puoli mainitaan.

—————————

Mutta jokaisella instituutiolla on tietysti myös omat huonot puolensa. Ja Euroopan unionilla on totisesti omat vikansa. Suurin niistä on luultavasti demokratian puute. Meillä on komissio, joka on ainoa elin, jokasaa tehdä aloitteita. Ja kuka valitsee komission? Jos emme ole tyytyväisiä komissaarien toimintaan, kuinka heidät voi vaihtaa? Kuinka moni teistä äänesti vaikkapa Barrosoa? Tai Olli Rehniä? Rehn tulee Suomesta, eikä edes meiltä kysytty, haluammeko hänet talouskomissaariksi.

————————–

Mitä tulee tähän Bryssel-tyyliseen demokratiaan, olemme nähneet muutaman todellisen skandaalin. Muutama vuosi sitten EU:n uudesta perustuslaista äänestettiin Ranskassa, Hollannissa ja Irlannissa. Kansa sanoi ei. Sen jälkeen sopimuksen nimi muutettiin ja irlantilaiset pakotettiin äänestämään uudelleen. Miksi? Koska he eivät äänestäneet oikein ensimmäisellä kerralla.

Voiko sellaista todella kutsua demokratiaksi? Miettikää nyt. Entä jos britit noudattaisivat samanlaisia sääntöjä? Parlamenttivaaleissa työväenpuolue voittaa… ja sitten sanottaisiin, että väärä tulos, uudestaan uurnille.

Olen täysin varma siitä, että monet ihmiset osoittaisivat mieltään ja sanoisivat: Tämä ei ole oikein! Tämä ei ole demokratiaa!

Ja missä on oppositio Euroopan unionissa? Voiko sellaista olla? Saako EU:ta arvostella uskottavuuttaan menettämättä? Vai pidetäänkö kaikkia EU-skeptikkoja hankalina idiootteina?

En voi liioin ymmärtää, miksi EU rikkoo toistuvasti omia sääntöjään. Lissabonin sopimuksen artiklat 123 ja 125 kieltävät tukipaketit ja taloudellisen avun euromaasta toiseen. Mutta yhä näitä sääntöjä rikotaan. Kuinka ne kehtaavat? Ja kyllähän ne kehtaavat.

———————-

Yksi suuri virhe on kehitys kohti liittovaltiota ja tämän myötä kansallisen suvereniteetin menetys. Pian jäsenmaiden on lähetettävä budjettinsa Brysseliin hyväksyttäväksi. Samasta osoitteesta tulee myös merkittävä osuus lainsäädäntöä, ja direktiivit menevät kansallisten lakien edelle.

Uskon, että nyt on korkea aika puolustaa eurooppalaisia kansoja. Te täällä Britanniassa, me Suomessa ja ihmiset muissa Euroopan maissa tarvitsevat tätä asennetta. Meidän on puolustettava kansakuntia. Nykyinen poliittinen järjestelmä Euroopan unionissa on enemmän tai vähemmän etenemässä kohti katkeraa loppuansa.

Kun katsotte ympärillenne, voitteko rehellisesti väittää, että jäsenmaat ja eri kansat tekevät yhdessä töitä tämän upean mantereen parhaaksi? Sisäiset riidat ja eurojohtajien hyödyttömät kiistat ja massiiviset virheet syövät kaiken voiman, rahan… ja demokratian, joka salakavalasti korvataan totalitarismilla.

Toisinaan tämän päivän Euroopan unionia katsellessani en voi olla ajattelematta Winston Smithia. Voin melkein nähdä hänet kadulla kävelemässä pari askelta edelläni. Pelottavaa, vai mitä?

Meillä eri tavalla ajattelevilla ei ole helppoa tietä kuljettavana. Euroskeptikkoja ei juuri suvaita. Eurointoilijat yrittävät saada meidät näyttämään naurettavilta hölmöiltä. He tekevät parhaansa nauraakseen meille. Oletteko muuten panneet merkille, että ns. EU-asiantuntijat ovat aina vahvemman unionin ja syvemmän integraation kannattajia? Minusta he ovat eurointoilijoiden lemmikkejä. Eurointoilijoiden, jotka torjuvat kaikki yhteistyöehdotukset. Poliittinen eliitti ajaa vallan keskittämistä ja integraatiota näkemättä sitä, että sellainen kalvaa länsimaista demokratiaa ja kansallista suvereniteettia – arvoja, jotka ovat olennainen osa Eurooppaa ja niin tavattoman tärkeitä meille.

Brysselin lihavat kissat tietävät tämän kaiken, mutta he uskovat mieluummin omia petollisia valheitaan. He kompastuvat totuuteen päivittäin, mutta könyävät aina pystyyn ja jatkavat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ja suoraan sanoen minun ei käy heitä sääliksi. Aivan kuten George Eliot, minäkään en sääli itserakkaita ihmisiä, koska heillä on aina lohtunsa mukanaan.

IKUINEN EU?

Yksi seikka, joka minua kovasti mietityttää ja ihmetyttää, on ajatus siitä, että EU on jotakin ikuista ja pysyvää.

Eräs suomalainen pitkän linjan poliitikko, Paavo Väyrynen – meidän Peter Mandelsonimme – julisti noin 30 vuotta sitten, että Neuvostoliitto on ikuinen. 1980-luvulla monet suomalaiset poliitikot uskoivat, että Neuvostoliitto on aina meidän rajanaapurimme. Samoin on suhtauduttu moniin muihin suurvaltoihin: Frankkien valtakunta, Ottomaanien imperiumi, Rooman imperiumi, Kolmas valtakunta… kaikkien niiden oletettiin kestävän ikuisesti.

DAVID CAMERONIN EU-PUHEESTA

Sama juttu EU:n kanssa. Nyt meillä on EU, mutta kuinka kauan? Sitä me emme varmuudella tiedä.

Euroopan unioni on kaukana täydellisyydestä. Siinä on paljon vikoja, joita ei voi sivuuttaa. Eurooppalaisina meidän velvollisuutemme on parantaa unionia. Juuri siksi puolueeni ja minä otimme avosylin vastaan David Cameronin linjapuheen. Se korosti pragmaattisuutta, jota me niin kipeästi EU:ssa tarvitsemme.

Minun on sanottava, että ihailen suuresti brittiläistä pragmaattista asennetta ja tunnen aina oloni kotoisaksi EU-skeptisessä maassa. Mainitsin jo David Cameronin ja nyt haluan mainita myös toisen pragmaatikon, hienon brittiläisen pääministerin, joka ymmärsi, kuinka EU:n kanssa tulisi toimia. Margaret Thatcher.

Loppuvuodesta 1990, tilanteessa, jossa pääministeri Margaret Thatcher tiesi jo joutuvansa astumaan sivuun, hän puolusti politiikkaansa ja hallitustaan parlamentin alahuoneessa. Moni kriitikko luuli jo, että tappio omien piirissä olisi vienyt pääministerin innon, mutta… kuinka väärässä he olivatkaan. Thatcher oli parhaimmillaan. Puolustaessaan näkemystään tulevaisuuden Euroopasta ja Britannian roolista siinä hän sanoi:

”Se on visio, joka nousee syvään juurtuneesta kiintymyksestämme parlamentaariseen demokratiaan, sitoutumisesta vapaaseen kauppaan, yrittäjyyteen, kilpailuun ja vapaaseen markkinatalouteen. Yksikään toinen hallitus Euroopassa ei ole taistellut yhtä määrätietoisesti – – tarpeetonta sääntelyä ja byrokratiaa vastaan tai vastustanut kansallisen suvereniteetin kustannuksella kasvavaa keskitettyä valtaa yhtä voimakkaasti kuin me.
Me olemme tehneet töitä Euroopan eteen, joka on vapaa ja avoin muulle maailmalle sekä ennen kaikkea sosialismin varjosta nouseville Itä-Euroopan maille. Niitä ei auttaisi lainkaan, jos Euroopasta tulisi tiivis pieni kerho, jossa jäsenet on sidottu toisiinsa kovilla rajoitteilla ja sääntelyllä.”

Siinä on käytännöllisyyttä. Siinä on visio, jota meidän tulisi seurata.

Jos katsomme ympärillemme, voimme helposti nähdä, kuinka epäilevästi Euroopan kansalaiset suhtautuvat Euroopan unioniin. Useimmat katsovat, että EU puuttuu sellaisiin asioihin, joiden kanssa sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä. Se tuhlaa huikean summan rahaa joka vuosi, se on valovuosien päässä ihmisten arjesta ja sen itseään täynnä olevat johtajat ovat lypsäneet itselleen etuja liian pitkään. Aivan liian pitkään.

Johtajien myötäjuoksijat eivät ole yhtään parempia. He tulevat juttelemaan, propelli lippalakin päällä pyörien ja sanovat: Hei Timo! Eikö tämä olekin fantastista? Meillä on Barroso ja meillä on van Rompuy. Ja kuka sanoo, ettei Jumala anna auliisti kummallakin kädellä?

Näiden syiden vuoksi pääministeri Cameron ja minä haluamme uudistaa EU:ta ja neuvotella jäsenehdot uusiksi. Suomessa puhun Soinin-Cameronin linjasta.

EURO JA EUROKRIISI

Hyvät kuulijat,

Koska moni teistä on talousalan opiskelija, puhutaan seuraavaksi eurosta ja eurokriisistä:

Kun johtavat suomalaiset poliitikot kampanjoivat euron ja yhteisvaluuttaan liittymisen puolesta runsaat 10 vuotta sitten, euroalue oli mystinen, lähes taianomainen paikka, joka ratkaisisi kaikki ongelmamme. Euroalue oli kuin paratiisi. Suomen oli päästävä mukaan hinnalla millä hyvänsä.

Vielä pari vuotta sitten nuo samat poliitikot julistivat yhdessä euroeliitin kanssa, että euro on menestystarina!

Menestystarina! Voitteko uskoa?

Tämä mahtava uutinen painatettiin jopa postikortteihin; kaikilla euroalueen kielillä. Kreikkalaisetkin saivat omansa. Menestystarina! Ja kaikki tämä tapahtui vain pari vuotta sitten. Nyt nuorisotyöttömyys on Kreikassa 62 prosenttia, eikä kukaan puhu menestyksestä mitään.

————————-

Entä eurokriisi? Yli 20 lopullisen hätäkokouksen ja satojen miljardien tukieurojen jälkeen eurokriisin ratkaisua ei ole näköpiirissä. Nykyiset pelastuspaketit ja tukimekanismit eivät selvästikään toimi. Velkavuoret eivät pienene vaan päinvastoin kasvavat. Kolmen tukipaketin ja historian suurimman maksukyvyttömyyden jälkeen Kreikan velka on tänä päivänä suurempi kuin kriisin alussa.

Tukipaketit eivät auta keskivertoeurooppalaista. Kriisimaissa moni tavallinen ihminen jää työttömäksi ja joutuu tyytymään matalampaan elintasoon. Maksajamaissa tavallisia kansalaisia odottaa jättimäisten sitoumusten maksaminen, jolloin heidänkin tuottavuuteensa katoaa. Suomessa, joka on esimerkki maksajamaasta, tämä todellisuus alkaa jo näkyä.

Tukipaketit eivät tee muuta kuin nostavat ongelmat pois pankeilta ja laskevat ne veronmaksajien harteille. Ainoat hyötyjät ovat poliittisesti hyvin verkostoituneet pankit, jotka hankkiutuvat eroon vastuistaan ja pitävät riskisijoitustensa tuotot itsellään. Ymmärrättekö logiikan? Toisella tavoin sanottuna: Jos tulee klaava, voitan; jos kruuna, voitan hieman vähemmän. Tuottavaa taloutta tukipaketit edistävät tavattoman heikosti.

Tästä syystä Perussuomalaiset ovat vastustaneet järjettömiä tukipaketteja alusta lähtien. Logiikkamme on saanut vastakaikua, eikä enää vain taloustieteilijöiden suunnalta. Riittää kun katsoo Etelä-Euroopassa järjestettäviä mielenosoituksia. Syvä tyytymättömyys eurokriisin hoitoon on ilmeinen. Saman viestin voi lukea mielipidemittauksista. Suomessa viimeisimmässä kyselyssä 66 prosenttia vastaajista vastusti tukipaketteja ja vain 22 prosenttia kannatti niitä.

———————–

Minulta kysytään usein tukipakettien oikeudellisista, moraalisista, reaalipoliittisista ja taloudellisista näkökulmista.

Kun puhutaan oikeudellisesta näkökulmasta, huomaamme, että perussopimukset kieltävät yksiselitteisesti kaiken taloudellisen tuen euromaiden väliltä. Euroopan Keskuspankki ei saa rahoittaa jäsenmaita. Suomi on yksi niistä maista, joka on pitänyt alijäämänsä ja velkatasonsa kurissa koko yhteisvaluutan olemassaolon ajan. Ironista on se, että näihin sopimusten vastaisiin tukipaketteihin suostumalla rikomme myös rahaliiton perusperiaatteita.

———————

Aivan kuten Suomen presidentti Sauli Niinistökin on huomauttanut, tukipakettipolitiikan moraaliset seuraukset ovat vielä paljon merkittävämmät. Usein ajatellaan, että rikas pohjoinen rahoittaa tässä köyhää etelää. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Pohjoisen Euroopan valtiot näyttävät voivat eteläisiä kumppaneitaan paremmin, mutta yksityisten kotitalouksien kohdalla tilanne on toinen: Kotitalouksien nettovarallisuus on Suomessa pienempi kuin kaikissa kriisimaissa. Syy tähän on yksinkertainen: Suomessa kokonaisverorasite on 43 prosenttia BKT:sta, kun taas Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa luku on yli 10 prosenttia alhaisempi. Näin ollen voidaan todeta, että Euroopan maissa suositaan kahta erilaista mallia – osa maista suosii korkeita veroja, alhaista velanottoa ja köyhempiä kotitalouksia, kun taas osa pitää parempana matalaa verotusta, suurta valtionvelkaa ja varakkaampia kotitalouksia. Yhä vaikeampaa on perustella suomalaisille veronmaksajille, miksi heidän pitäisi maksaa korkeat veronsa kahteen kertaan.

——————–

Euron puolustajat sanovat usein, että yhteisvaluutta on Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle maalle korvaamaton. Suomen viennistä kuitenkin vain 15 prosenttia suuntautuu euroalueelle, jos Saksa ja Hollanti jätetään pois laskuista. Viemme enemmän Kazakstaniin ja Bangladeshiin kuin Portugaliin, Kreikkaan tai Irlantiin. Ymmärrättekö siis, miten vaikeaa on perustella, että tukimiljardeilla pelastettaisiin suomalaisia työpaikkoja?

Kaiken tämän voisi vielä jotenkin hyväksyä, jos mekanismit todella toimisivat. Mutta eivät ne toimi. Aivan kuten missä tahansa markkinataloudessa, ainoa mahdollinen ratkaisu on freedom to fail, vapaus epäonnistua; ei jatkuva moraalinen riski. Meidän on kohdattava realiteetit: Tarvitaan velkojen uudelleen järjestelyä, jotta velkatasot saadaan kestäviksi. Pankkien ja riskisijoittajien tulee hyväksyä tappionsa epäterveistä sijoituksistaan. Konkurssikypsät pankit tulee pääomittaa tai sulkea.

Muussa tapauksessa tukipaketit lyövät Euroopan kahleisiin pitkäksi aikaa. Laskelmien mukaan Suomen enimmäisvastuut eurokriisissä ovat jo 89 miljardia. Se on iso summa maalle, jonka vuosibudjetti on 50 miljardia euroa. Tällä hetkellä maamme vähentää kuntien määrää, leikkaa sosiaalipalveluista, armeijalta ja poliisilta säästääkseen miljoonia, kun samaan aikaan äyskäröimme miljardeja tukipaketteihin, jotka eivät edes toimi.

———————-

Olen ylpeä eurooppalaisuudestani ja kannatan yhteistä tulevaisuutta. Tämän päivän EU on kuitenkin aivan eri asia kuin Eurooppa, ja Brysselin byrokratia ei ole eurooppalaista demokratiaa. Euroopan kansojen ei pidä vaarantaa upeaa perintöään ja yhteistä kohtaloaan poliittisen holhoamisen ja liikemaailman kosiskelujen alttarille. Suomi on aina mukana, kun toimet ovat reiluja ja hedelmällisiä. Nykyiset tukipaketit eivät ole kumpaakaan.

LOPUKSI

Lopuksi, hyvät ystävät,
Haluan rohkaista teitä tutkimaan Eurooppaa ja eurooppalaisia. Vaalikaa meidän rakasta mannertamme ja sen moninaisia ja erilaisia kulttuureja.

Toivon myös, että teillä on rohkeutta ja viisautta huomata suuri ero Euroopan ja EU:n välillä.

Euroopan unionin kritisoiminen on täysin hyväksyttyä. Itse asiassa meidän jokaisen tulisi voida osallistua hedelmälliseen keskusteluun. Jos – ja kun – näemme, että unionin tulee kehittyä, meidän on toimittava.

Tässä maailmassa on vääryyttä, ja luultavasti sitä on jäljellä vielä meidänkin lähdettyä, mutta se ei saa estää meitä pyrkimästä muutokseen.

Kuten venäläinen kirjailija Alexandr Solzhenitsyn sanoi Nobel-puheessaan vuonna 1970: ”Tavallisen rohkean ihmisen yksinkertainen teko on olla osallistumatta valheisiin, olla tukematta niitä. Tulkoot valheet maailmaan ja vaikka hallitkoot sitä, mutta ei minun kauttani.”