Wall Street Journal Europe julkaisi tänään juttuni Why I Won’t Support More Bailouts. Linkki tässä:
http://tinyurl.com/3gsqxyg
Ohessa on kirjoituksen pääkohdat suomeksi.
Ei enää tukipaketteja
Kun saimme murskavoiton huhtikuussa, lupasimme vastustaa tukipaketteja euromaille. Nämä paketit ovat väärin Euroopalle, väärin Suomelle ja väärin niiden vastaanottajamaille.
Euroopalla on taloudellinen kuolio. Taudin syynä on ylivelkaisuus – sekä julkinen että yksityinen.
Virallisen totuuden mukaan Kreikka, Irlanti ja Portugali kärsivät kassakriisistä. Ne tarvitsevat hetkellistä tukea. Pian kaikki on hyvin.
Tämä ei ole pelkkä valkoinen valhe. Se on musta valhe – suoraan pimeyden ytimestä.
Jos tahdomme ymmärtää näitä kuvioita, meidän on kysyttävä yksinkertaisesti, kuka näistä paketeista hyötyy. Follow the money.
Ei näistä paketeista pieni ihminen hyödy. Hänestä puristetaan kaikki ulos, jotta systeemi jatkaisi pyörimistään. Hän saa vähemmän palkkaa ja häntä verotetaan enemmän.
Poliittisen eliitin ja suurpankkien välille on kehittynyt sairaalloinen symbioosi. Poliitikot ottavat yhä enemmän lainaa, jotta he voisivat maksaa pankeille, jotka vastapalveluksena lainaavat yhä enemmän rahaa valtioille, jotta tämä Ponzi-huijaus ei romahtaisi.
Huonojen sijoitusten aiheuttamia tappioita ei voitu kirjata, koska se olisi johtanut eräiden pankkien romahdukseen ja kansallistamiseen. Sen sijaan päätettiin siirtää tappiot veronmaksajille lainojen ja takausten muodossa. Jotkut poliitikot ymmärsivät tämän; toiset joutuivat paniikkiin ja tekivät työtä käskettyä.
Rahat eivät menneet ylivelkaantuneiden kansantalouksien avuksi. Ne virtasivat EKP:n ja vastaanottajamaiden kautta suoraan ison rahan aarrearkkuihin.
Vastoin yleistä käsitystä, tukia saaneet valtiot eivät halunneet tulla ”pelastetuiksi” tällä tavalla. Niille luonnollinen vaihtoehto oli myöntää maksukyvyttömyytensä ja antaa lainaajien kärsiä tappionsa.
Niin ei saanut tapahtua. Kuten entinen valtiovarainministeri Brian Lenihan paljasti hiljattain, Irlanti pakotettiin nielemään tuet ja niihin liitetyt ehdot. Samoin kävi José Sócratesille Portugalissa, vaikka hän tuskin sitä nyt myöntää.
Miksi sitten Brysselin ja EKP:n kiristyskopla pakotti nämä maat hyväksymään ”elvytyssuunnitelman”, joka ei koskaan voisi toimia? Ollakseen mieliksi veronimijäpankeille, jotka muuten eivät ilmaantuisi Espanjan, Belgian, Italian tai jopa Ranskan velkakirjahuutokaupoille.
Rahoitus-poliittisen kartellimme harmiksi keinovalikoima ei toimi. Kreikka, Irlanti ja Portugali ovat taloudellisesti raunioina. Eivät ne kykene säästämään ja kasvamaan sellaiselle vauhdilla, että veloista selvittäisiin. Tämä on kuin hoitaisi hammaskipua kossulla.
Pahin rytky on vielä tulossa. Espanjan asuntomarkkinat ovat kuin musta aukko, johon verrattuna pikkuinen Irlanti oli lasten leikkiä. Ongelmat eivät koske vain säästökassoja. Suuret espanjalaiset pankin piilottelevat tappioitaan, kuten tehtiin Irlannissakin jonkin aikaa. Kello käy, eikä ongelma katoa lisäajalla.
Pysyvä vakausmekanismi ei ole ratkaisu ongelmaan. Se luo järjestelmän, jolla vastuuttomat poliitikot ja nokkelat pankkiirit jatkossa pelastetaan veronmaksajien kustannuksella. Se romuttaisi lopullisesti sen vähäisenkin kilpailukyvyn, joka Euroopan pankkisektorilla vielä on jäljellä.
Joidenkin mielestä vakausmekanismi on hyvä, koska sen käyttö vaatii yksimielisyyttä. Kyllä tämä Portugali-sotku osoittaa, mitä se käytännössä tarkoittaa Brysselin eliitille. Yksimielisyyden poistaminen on vain ajan kysymys. Silloin meillä on täysmittainen varainsiirtoja tekevä liittovaltio.
Onneksi ei ole liian myöhäistä estää kuolion leviäminen. Pankkeja varten tarvitaan rehellisiä, vakavasti otettavia stressitestejä. Lopetetaan nykyinen PR-farssi. Hankitaan erilliset testit sekä valvojilta että itsenäiseltä taholta, johon kuuluisi intressiryhmiä ja akateemikkoja. Luota ja tarkista.
Varattomat pankit ja rahoituslaitokset on suljettava, jotta ylivelkaisuus voidaan putsata systeemistä. Meidän on palautettava markkinoille oikeus epäonnistua.
Jos pankkeja pääomitetaan veronmaksajien kukkarosta, niin silloin veronmaksajista tulee tehdä omistajia, ja koko hallitus on potkaistava pihalle. Ennen kuin pääomituksia voi edes harkita, on valtioiden velkakirjojen arvoa leikattava huomattavasti.
Julkisen velan osalta oikeus epäonnistua on jälleen avainasemassa. Aito elpyminen edellyttää mittavia velkajärjestelyjä. Markkinat rankaisevat maksukyvyttömiä valtioita, ja markkinat antavat myös nopeasti anteeksi. Velkajärjestely palauttaisi velkaisuuden hallittavalle tasolle ja kannustaisi reformeihin, jotka tuovat talouskasvua. Nykyiset paketit käyvät kansaa kurkusta kiinni ilman toivoa paremmasta.
Tämä ei ole pelkkää taloustiedettä. Ihmiset tuntevat tulleensa petetyiksi. Irlannissa poliitikot lupasivat panna sijoittajat vastuuseen. Paineen alla kantti petti.
Brysselin eliitti vaatii Suomea kunnioittamaan lupauksiaan muille poliitikoille, ja vaikenee poliitikkojen lupauksista äänestäjilleen. Demokratiassa poliitikon valta on lainassa kansalta. Se tehdään, mikä on luvattu, vaikka siinä menisi Brysselin lounaat ja paikka hallituksessa.
Meidän on palautettava usko eurooppalaiseen demokratiaan. Jos emme ole valmiit puhumaan avoimesti nyt, niin romahduksen tullessa menee kansalta usko politiikkaan, demokratiaan ja talouteen. Jos usko menee, mitään ei jää.
Eurooppa voi vielä parantua taudistaan. Ylivelkaisuus on putsattava systeemistä, ja se on tehtävä avoimesti ja rehellisesti. Tämä avoimuuden ja rehellisyyden tie on vaikea – ja ainoa oikea Euroopalle ja Suomelle.
