Näkemiin Bryssel – kiitos opista

Kävin ensimmäisen kerran Brysselissä vaalien jälkeen. Ryhmätoverit ja ystävät olivat järjestäneet kunnon läksijäiset. Derek Clarkin puheen tallensin sydämeeni.

Päätös lähteä europarlamenttiin vuonna 2009 oli menestys. Sekä Perussuomalaisille että minulle.

Nyt tunnemme EU:n tavat ja todellisuuden. EU ei toimi. Ja hullummaksi menee.

EU nauttii Suomen mediaeliitissä Neuvostoliittoon verrattavaa tuulensuojaa. Se kertoo enemmän mediaeliitistämme kuin EU:sta.

Ei EU:ta tarvitse puolustaa. Tulosten mukaan tulee tuomio. Euro ei ole menestystarina – paitsi federalistien unissa. EU:n talouskriisi ei ole ohi. Kreikasta pamahtaa lisää maksettavaa häkkyrään ja pian taas pääkirjoitukset komppaavat, että suomalaisia työpaikkoja tässä pelastetaan…

Samoissa eliittitoimituksissa Neuvostoliitto oli ikuinen.

Aikani Brysselissä, 21 kuukautta, alleviivasi itsemääräämisoikeuden arvon. Politiikassa pitää olla oma sunnitelma. Brysselin kuukaudet mahdollistivat Ison Jytkyn.

Gallupin mukaan Perussuomalaiset on Suomen suurin puolue. Siitä ei pidä riehaantua. Gallupit tulevat ja menevät. Viimeisellä viikolla ennen vaaleja kolme eri tutkimusta näyttivät Perussuomalaisten kannatuksen laskevan…

Ihmisen on vaikea uskoa, että joku toinen voisi toimia eri tavalla kuin hän itse toimisi. Tai ajattelisi eri tavalla. Saati uskoisi eri tavalla.

Perussuomalaisten menestys ottaa lujille. Itse kullekin on hyvä muistuttaa, että vaalit menivät jo. Enää ei olla vaalitaistelutilanteessa.

Puolueen koko ei ole itsetarkoitus.

Eurooppalainen muutos lähti nyt Suomesta.

Perussuomalaisten suosioon syyksi tarjotaan protestia. Kovin kalpea selitys. Perussuomalaiset voittivat vaalit, koska olimme aikaamme edellä. Ei coca-cola laita reseptiään  yleiseen jakoon.

Oppia on otettava, kun sitä on saatavilla. Ihme kyllä Brysselistäkin ja Brysselissäkin voi oppia. Suomi mielessä ja sydämessä.

Puolustan Perussuomalaista ihmistä, aatetta ja ideaa. Politiikka on epätäydellisten ihmisten toimintaa epätäydellisessä maailmassa. Minulle Perussuomalaisissa.

Poliitikon tärkein ominaisuus on kestää henkistä epämukavuutta. Henki voittaa aineen . Aina.

Perussuomalaisten nousu viidestä kansanedustajasta 39 kansanedustajaan ei ollut sattumaa. Siinä oli oppi takana ja opiksi otettu mukana.

Tallennettu kategorioihin Plokikirjoitus | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Ei enää tukipaketteja – No More Bailouts

Wall Street Journal Europe julkaisi tänään juttuni Why I Won’t Support More Bailouts. Linkki tässä:

http://tinyurl.com/3gsqxyg

Ohessa on kirjoituksen pääkohdat suomeksi.

Ei enää tukipaketteja

Kun saimme murskavoiton huhtikuussa, lupasimme vastustaa tukipaketteja euromaille. Nämä paketit ovat väärin Euroopalle, väärin Suomelle ja väärin niiden vastaanottajamaille.

Euroopalla on taloudellinen kuolio. Taudin syynä on ylivelkaisuus – sekä julkinen että yksityinen.

Virallisen totuuden mukaan Kreikka, Irlanti ja Portugali kärsivät kassakriisistä. Ne tarvitsevat hetkellistä tukea. Pian kaikki on hyvin.

Tämä ei ole pelkkä valkoinen valhe. Se on musta valhe – suoraan pimeyden ytimestä.

Jos tahdomme ymmärtää näitä kuvioita, meidän on kysyttävä yksinkertaisesti, kuka näistä paketeista hyötyy. Follow the money.

Ei näistä paketeista pieni ihminen hyödy. Hänestä puristetaan kaikki ulos, jotta systeemi jatkaisi pyörimistään. Hän saa vähemmän palkkaa ja häntä verotetaan enemmän.

Poliittisen eliitin ja suurpankkien välille on kehittynyt sairaalloinen symbioosi. Poliitikot ottavat yhä enemmän lainaa, jotta he voisivat maksaa pankeille, jotka vastapalveluksena lainaavat yhä enemmän rahaa valtioille, jotta tämä Ponzi-huijaus ei romahtaisi.

Huonojen sijoitusten aiheuttamia tappioita ei voitu kirjata, koska se olisi johtanut eräiden pankkien romahdukseen ja kansallistamiseen. Sen sijaan päätettiin siirtää tappiot veronmaksajille lainojen ja takausten muodossa. Jotkut poliitikot ymmärsivät tämän; toiset joutuivat paniikkiin ja tekivät työtä käskettyä.

Rahat eivät menneet ylivelkaantuneiden kansantalouksien avuksi. Ne virtasivat EKP:n ja vastaanottajamaiden kautta suoraan ison rahan aarrearkkuihin.

Vastoin yleistä käsitystä, tukia saaneet valtiot eivät halunneet tulla ”pelastetuiksi” tällä tavalla. Niille luonnollinen vaihtoehto oli myöntää maksukyvyttömyytensä ja antaa lainaajien kärsiä tappionsa.

Niin ei saanut tapahtua. Kuten entinen valtiovarainministeri Brian Lenihan paljasti hiljattain, Irlanti pakotettiin nielemään tuet ja niihin liitetyt ehdot. Samoin kävi José Sócratesille Portugalissa, vaikka hän tuskin sitä nyt myöntää.

Miksi sitten Brysselin ja EKP:n kiristyskopla pakotti nämä maat hyväksymään ”elvytyssuunnitelman”, joka ei koskaan voisi toimia? Ollakseen mieliksi veronimijäpankeille, jotka muuten eivät ilmaantuisi Espanjan, Belgian, Italian tai jopa Ranskan velkakirjahuutokaupoille.

Rahoitus-poliittisen kartellimme harmiksi keinovalikoima ei toimi. Kreikka, Irlanti ja Portugali ovat taloudellisesti raunioina. Eivät ne kykene säästämään ja kasvamaan sellaiselle vauhdilla, että veloista selvittäisiin. Tämä on kuin hoitaisi hammaskipua kossulla.

Pahin rytky on vielä tulossa. Espanjan asuntomarkkinat ovat kuin musta aukko, johon verrattuna pikkuinen Irlanti oli lasten leikkiä. Ongelmat eivät koske vain säästökassoja. Suuret espanjalaiset pankin piilottelevat tappioitaan, kuten tehtiin Irlannissakin jonkin aikaa. Kello käy, eikä ongelma katoa lisäajalla.

Pysyvä vakausmekanismi ei ole ratkaisu ongelmaan. Se luo järjestelmän, jolla vastuuttomat poliitikot ja nokkelat pankkiirit jatkossa pelastetaan veronmaksajien kustannuksella. Se romuttaisi lopullisesti sen vähäisenkin kilpailukyvyn, joka Euroopan pankkisektorilla vielä on jäljellä.

Joidenkin mielestä vakausmekanismi on hyvä, koska sen käyttö vaatii yksimielisyyttä. Kyllä tämä Portugali-sotku osoittaa, mitä se käytännössä tarkoittaa Brysselin eliitille. Yksimielisyyden poistaminen on vain ajan kysymys. Silloin meillä on täysmittainen varainsiirtoja tekevä liittovaltio.

Onneksi ei ole liian myöhäistä estää kuolion leviäminen. Pankkeja varten tarvitaan rehellisiä, vakavasti otettavia stressitestejä. Lopetetaan nykyinen PR-farssi. Hankitaan erilliset testit sekä valvojilta että itsenäiseltä taholta, johon kuuluisi intressiryhmiä ja akateemikkoja. Luota ja tarkista.

Varattomat pankit ja rahoituslaitokset on suljettava, jotta ylivelkaisuus voidaan putsata systeemistä. Meidän on palautettava markkinoille oikeus epäonnistua.

Jos pankkeja pääomitetaan veronmaksajien kukkarosta, niin silloin veronmaksajista tulee tehdä omistajia, ja koko hallitus on potkaistava pihalle. Ennen kuin pääomituksia voi edes harkita, on valtioiden velkakirjojen arvoa leikattava huomattavasti.

Julkisen velan osalta oikeus epäonnistua on jälleen avainasemassa. Aito elpyminen edellyttää mittavia velkajärjestelyjä. Markkinat rankaisevat maksukyvyttömiä valtioita, ja markkinat antavat myös nopeasti anteeksi. Velkajärjestely palauttaisi velkaisuuden hallittavalle tasolle ja kannustaisi reformeihin, jotka tuovat talouskasvua. Nykyiset paketit käyvät kansaa kurkusta kiinni ilman toivoa paremmasta.

Tämä ei ole pelkkää taloustiedettä. Ihmiset tuntevat tulleensa petetyiksi. Irlannissa poliitikot lupasivat panna sijoittajat vastuuseen. Paineen alla kantti petti.

Brysselin eliitti vaatii Suomea kunnioittamaan lupauksiaan muille poliitikoille, ja vaikenee poliitikkojen lupauksista äänestäjilleen. Demokratiassa poliitikon valta on lainassa kansalta. Se tehdään, mikä on luvattu, vaikka siinä menisi Brysselin lounaat ja paikka hallituksessa.

Meidän on palautettava usko eurooppalaiseen demokratiaan. Jos emme ole valmiit puhumaan avoimesti nyt, niin romahduksen tullessa menee kansalta usko politiikkaan, demokratiaan ja talouteen. Jos usko menee, mitään ei jää.

Eurooppa voi vielä parantua taudistaan. Ylivelkaisuus on putsattava systeemistä, ja se on tehtävä avoimesti ja rehellisesti. Tämä avoimuuden ja rehellisyyden tie on vaikea – ja ainoa oikea Euroopalle ja Suomelle.

Tallennettu kategorioihin Plokikirjoitus | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Nigel Farage congratulates Timo and the True Finns

Tallennettu kategorioihin EU | Kommentit poissa käytöstä

Everybody knows – Portugal goes

Leonard Cohen laulaa: Everybody knows that a boat is leaking…Kaikki tietävät, että laiva vuotaa. Tämä pätee Euroopan Unioniin ja sen eri ilmenemismuotoihin.

Kirjoitan tätä Brysselissä torstaina aamupäivällä, ennen Eurooppa-Neuvoston kokousta. Viimeiset pari päivää olen taustoittanut kriisinäkymiä, hakenut tietoa, keskustellut monenlaisten talousviisaiden ja lehtimiesten kanssa.

EU-eliitti kautta Euroopan pelottelee maailmanlopulla. Ei – ei tästä tule Euroopan loppua, ei edes vielä Euroopan Unionin loppua. Mutta takausten loppu pitäisi tulla . No bailout.

Tässä kriisissä kyse on ennen kaikkea pankkien pelastamisesta. Koko sotku alkoi siitä, että Saksassa ei poliitikoilla ollut kanttia myöntää , että taas pitäisi antaa pankkitukia/päästää pankkeja nurin. Tämä kriisi verhotaan euron pelastamisen retoriikkaan.

Vakausmekanismissa Suomi on marginaalitekijä. Jos mekanismi toimii, se toimii meidän poissaolosta huolimatta. Jos se epäonnistuu, se epäonnistuu Suomen mukanaolosta riippumatta. Ei Suomea mistään haluta (eikä voida) erottaa tämän takia.

Ei ole suomalaisen veronmaksajan ja kansalaisen etu pumpata takausrahoja kaatuvaan systeemiin. Saksalaiset ja ranskalaiset pankit hoitakoon omat vastuunsa konkurssimaissa. Tämä toteutetaan siten, että Ranska ja Saksa pääomittavat pankkinsa ja antavat sitten markkinan ratkaista velkaantuneiden valtioiden velkakirjojen hinnan.

Pysyvä vakausmekanismi on liittovaltiorakenne. Maastrichtin -sopimuksen no-bailout-klausuuli menettää täysin merkityksensä, finanssipolitiikassa EU-koordinaatio lisääntyy ja periaatteessa tie on auki kasvattaa ESM-järjestelmää miten suureksi tahansa.

Summat ovat valtavia. Pelkästään Kataisen kaavailema ALVin korotus menee pysyvän vakausmekanismin peruspääoman maksamiseen!

Portugalin pääministeri erosi. Siinä on seuraava pelastettava. Koska? Viimeistään huhtikuun puolivälissä. Suuri eurolaina lankeaa maksettavaksi, eikä rahaa ole!

Tallennettu kategorioihin Plokikirjoitus | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

EU-ilta 6.2.2011 Balderin salissa alustajana EFD-ryhmän puheenjohtaja Nigel Farage

Osa 1.

Osa 2.

Osa 3.

Osa 4.

Osa 5.

Tallennettu kategorioihin Video | Kommentit poissa käytöstä

24.11.2009 Strasbourg, Kööpenhaminan ilmastomuutoksen valmistelu (keskustelu)

Strasbourg 24.11.2009

Timo Soini (EFD)
Arvoisa puhemies, meidän pitää turvata työntekijöiden, pienyrittäjien ja teollisuuden hyvinvointi. Vain terveessä taloudessa ympäristöteot ovat mahdollisia. Vain jos talous on terve, voimme satsata ympäristöön.

Se ei onnistu nykyisillä prosenttimääräisillä tavoitteilla. Nykyinen prosenttikauppa, vaikka katolilaisena itse sanonkin, on nykyajan anekauppaa, ja se ei ole hyvä asia. Meidän täytyy ottaa käyttöön ominaispäästöjärjestelmä, kuten autoissa, jolloin voidaan mitata, mitä on tullut, ja sen perusteella tehdä johtopäätöksiä.

Miksi vasemmisto sen paremmin Suomessa kuin Euroopassakaan ei puolusta työmiestä? Vasemmiston kannatus sulaa nopeammin kuin jäävuoret. Vaihtoehtoja on, ominaispäästörajat ylittäville tuotteille voidaan määrätä tullit. Jos luodaan sellainen järjestelmä, jossa ympäristödumppaus kehitysmaista ja vähemmän teollistuneista maista ei ole mahdollista, niin silloin pystytään turvaamaan työpaikat ja paremmat tuotteet myös jatkossa.

Tallennettu kategorioihin Plokikirjoitus | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

20.01.2010 Pannukakku nimeltä “Kööpenhaminan ilmastokokokous”

Strasbourg 20.01.2010

Timo Soini (EFD)
Arvoisa puhemies, Kööpenhaminan ilmastokokous oli täydellinen pannukakku. Äänestin täällä kyseistä päätöslauselmaa vastaan joulukuussa. Olin oikeassa, niin kuin 92 muutakin täällä.Euroopan unioni lähti erittäin pöyhkeästi tarjoamaan omaa malliaan koko maailmalle. Muutama päivä ennen sitä paljastuivat 5 miljardin euron väärinkäytökset päästökaupassa. Eikö tämä ollut noloa juuri kokouksen alla, kun EU tarjoaa pelastusta koko maailmalle, niin viiden miljardin väärinkäytökset olivat edessä. Tämä oli häpeällistä, ja onko EU nyt ollenkaan huolissaan siitä, että nämä väärinkäytökset selvitetään? Kun tehdään päästörajoituksia, niin otettakoon käyttöön ominaispäästöjärjestelmä niin kuin autoissa on. Se toimii, mutta missään tapauksessa ei Suomessa eikä EU-maissa kannata ajaa alas omaa terästeollisuutta, metalliteollisuutta ja puunjalostusteollisuutta. Se on hyödytöntä; työmiestä ja työntekijää ei saa lyödä.

(Suosionosoituksia)

Tallennettu kategorioihin Plokikirjoitus | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

20.10.2009 Ilmastomafia suunnittelee historian suurinta puhallusta Kööpenhaminan kokouksessa.

Strasbourg, 20.10.2009

Timo Soini (EFD)

Arvoisa puhemies, ilmastomafia on hyväuskoisten vihreiden politiikkojen avustuksella siirtämässä useita satoja miljoonia euroja kehittyneiden maiden verovaroja kehitysmaissa toimivia suuria voittoja tuottaville ylikansallisille yrityksille ja kehitysmaiden valtiollisille yrityksille tämän tyyppisenä ilmastomaksuna, jota nyt ajetaan. Esimerkiksi Kiina voisi aivan hyvin hoitaa nämä velvoitteensa itse, se on valuuttavarannolla mitaten maailman rikkain maa.Suomen ja EU:n on pelastettava oma teräs-, konepaja- ja metsäteollisuus vaatimalla Kööpenhaminan päätökseksi ilmastotuotteiden ilmastotavoitteiden toteuttamiseksi ominaispäästöjärjestelmää nykyisten prosenttimääräisten tavoitteiden ja päästökaupan sijaan. Tämä on oikeudenmukainen tapa.

(Suosionosoituksia)

Tallennettu kategorioihin Plokikirjoitus | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Totuuksia Euroopan Unionista

Balderin salissa sunnuntaina 6.2. klo 18.00

Totuuksia Euroopan Unionista

Tallennettu kategorioihin Plokikirjoitus | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Puhetta “Välineestä” parlamentissa 15.12.2010 Strasbourgissa:

MEP Timo Soini

MEP Soini puhuu suoraa suomea myös “instrumentiksi” tai “mekanismiksi” EU:ssa kutsutusta ihmevälineestä, joka kulkee kansan suussa nimellä RAHA. Katso ja arvioi itse, hän saa asiaa paimentavan komissaarinkin lämpenemään aiheesta. Aiheestakin!

Komissaari Olli Rehn

Komissaari Olli Rehn lämpenee Soinin puheesta

Tallennettu kategorioihin Video | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä