Olen päätynyt esittämään Perussuomalaisten eduskuntaryhmälle, että jätämme välikysymyksen hallitukselle EU:n velkakriisin hoidosta. Tavoitteeni on, että välikysymysteksti voidaan käsitellä jo tiistaina ylimääräisessä ryhmäkokouksessa.

Isot EU-maat pitävät neuvonpitoa keskenään pienten kansojen kannatellessa häntää.

Suomen kansalla on oikeus tietää mitä on tapahtumassa ja miksi? Väilikysymyksellä hallitus joutuu Eduskunnan kautta kertomaan Suomen kansalle etukäteen ja ennen EU-huippukokousta mitä se tavoittelee ja mikä on hallituksen linja.

Perussuomalaisten linja on selvä:

1. Piikki kiinni heti. Suomen riskit ovat jo nyt mittavat. Suomi ei ole aiheuttanut tätä kriisiä. On epäoikeudenmukaista asettaa suomalainen veronmaksaja tämän kriisin maksumieheksi. Suomen osuus takauksista on epäoikeudenmukainen. Tukipaketit ovat EU:n omien sopimusten vastaisia ja siten moraalittomia.

2. Kriisimaiden velkoja on leikattava. Kriisimaiden velkataakka on niin suuri, että ilman mittavia velkojen leikkauksia(haircut), ne eivät selviä. Tappiot realisoituvat riskien ottajille.

3.Jatkorahoitus vain IMF:n kautta. Kansainvälinen valuuttarahasto on se taho, jolla on sekä uskottavuus että kokemus velkakriisien ratkaisemiseen. EU:lla ei ole kumpaakaan. EU on täysin omien vallanpitäjiensä halvaannuttama. Virheitä ei myönnetä vaan pankkien lisäksi pelastetaan epäonnistuneita poliitikkoja.

4. On jo aika tehdä selvitys Suomen rahapoliittisista vaihtoehdoista. Perussuomalaiset eivät hyväksy liittovaltiopolitiikkaa, eivätkä velka- ja tulonsiirtounionia eurobondeineen.

5. Ei tehdä EKP:sta uutta NKP:ta. Neuvostoliitossa kaikki viisaus oli olevinaan Neuvostoliiton Kommunistisella Puolueella.EU-maissa leviää vaarallisella tavalla ajatus, että eurokriisin ratkaisussa kaikki viisaus on Euroopan Keskuspankilla.

6. Kreikan lainan seurava maksuerä on menossa maksuun. Joko Suomen vakuussopimus on Lontoossa saatu kyhätyksi ja mikä on sen sisältö? Selkokielinen teksti suomen kielellä.

Perussuomalaiset edellyttävät hallitukselta vastauksia Eduskunnan suurelle salille. Tämä asia on niin suuri ja vakava, että Suuren valiokunnan käsittely ei ole riittävä.

Hesari julkaisi eilen kirjoitukseni, jossa esitän perussuomalaisten vastauksen euromaiden kriisiin. Jouduin tiivistämään tekstiä aika lailla, joten julkaisen alkuperäisen tekstin tässä.

Velkakriisin ratkaisussa uusi vaihe käyttöön

Minulta on tiedusteltu, mikä on perussuomalaisten vaihtoehto euromaiden kriisin ratkaisuksi. Kysymys on äärimmäisen vaikea. Olen sitä jo pitkään pohtinut, olen lukenut ja olen asiantuntijoita kuullut. Lyhyt vastaus on ja on ollut, että Suomen tulisi kieltäytyä rahoittamasta kriisimaita – paitsi ja ainoastaan Kansainvälisen valuuttarahaston kautta. Pitkä vastaus on monimutkaisempi.

IMF on ainut oikea taho ongelmaa ratkaisemaan. Se perustettiin juuri tukemaan tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita valtioita. Sillä on tällaisista tilanteista kokemusta, uskottavuutta ja riittävän leveät hartiat. Miksi IMF:n puoleen ei siis käännytty tässäkin tilanteessa? Se perustui yksittäisten euromaiden etuihin ja federalistiseen Eurooppa-politiikkaan. Tästä syntyvät virheet on nyt nähty. Kriisirahoituksen päätökset tulisi viimeistään nyt siirtää IMF:lle.

Valitettavasti tämä paras ratkaisu ei ole Suomen päätettävissä. Me emme tänä päivänä ole Euroopan päättäjien pöydässä, ennemminkin sivuhuomautus.

Tähän asti Suomi on osallistunut tukipaketteihin siinä suhteessa, joka sillä on eurojärjestelmässä. Se on kohtuutonta. Kriisin juuret ovat euron rakenteissa ja ylivelkaisuudessa, mutta tukipaketeissa on kyse pankkien pelastamisesta. Tämän ovat kaikki jo myöntäneet.

Jos hallitus vastoin perussuomalaisten kantaa osallistuu, osuutemme tulee siis olla suhteessa pankkiemme riskeihin. Se ei olisi paljon. Pankkiemme pääomat ovat kunnossa ja kriisisijoitukset minimaalisia. Suomalaiset pankit eivät myöskään olleet velkamaita rahoittamassa ja niistä viime vuosien aikana miljardien eurojen voittoja takomassa. On kohtuutonta, että meistä tehdään nettomaksamisen maailmanmestareita.

Olisivatko muut euromaat valmiita nielemään tämän vaatimuksen? Kyllä, jos vaihtoehto on, että piikki on meidän osaltamme kiinni. Tähän meillä on painavat perustelut.

Ensimmäiseksi tukipaketit rikkovat EU:n perussääntöjä jotka olemme solmineet. Perussopimus kieltää siirtämästä jäsenmaiden velkoja muiden vastuulle. Lisäksi kriisimaat ovat rikkoneet velkarajoja ja vääristäneet tilastojaan.

Muiden ylivelkaisuus ei ole myöskään Suomen aiheuttamaa. Meiltä päinvastoin Nyberg vaati muutoksia eurojärjestelmän vakuuskäytäntöihin jo 2003. Ei kuunneltu.

Me olemme pitäneet velkarajoista kiinni, kun muut ovat rikkoneet sääntöä säännön perään. Kaikista euromaista ainoastaan Suomi ja Luxembourg ovat pysyneet sopimusten sisällä.

Mikä on pahinta, kustannukset ovat maallemme vaarallisen suuria. Velkatakuista on muodostumassa Suomelle velkaloukku. Osuutemme kaikista velkavastuista on jo noin 35 miljardia euroa, mukaan lukien eri ohjelmien ja EKP:n toimista tulevat riskit. Jos olemme mukana ja kaikki kuusi kriisimaata kaatuvat, maksettavaksemme voi pahimmillaan tulla lähes 70 miljardia – valtiomme velka voi lähes kaksinkertaistua.

Näistä luvuista riippumatta joissain piireissä vielä keskustellaan ERVV:n paisuttamisesta “velkavivulla”. Se tuskin onnistuu – onneksi. Hanke on alun perinkin edesvastuuton. Velkavipu vain moninkertaistaisi veronmaksajien riskit. Se olisi kuin jatkuvaa panosten tuplaamista vedonlyöntitappioiden takaisinsaamiseksi.

Me tiedämme, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kaikki eivät sitä näytä tietävän. Totuuden välttely on ajanut euromaat toimenpiteisiin, jotka ovat pahentaneet tilannetta ratkaisematta mitään. Kreikan velka on paisunut entisestään. Ongelmapankit eivät ole lisänneet pääomiaan. Ainoa selvä muutos vuoden takaiseen on se, että veronmaksajille on siirtynyt satojen miljardien riskit sijoittajilta. Kauhukuvat Italian ja Espanjan markkinoiden kaatumisesta, jotka eilen maalattiin kriisirahoituksen syiksi, ovat tänään todellisuutta.

Ensimmäinen ja polttavin asia on Kreikan tilanne. Tähänastiset toimenpiteet eivät ole tilannetta auttaneet, päinvastoin. Kreikan velkaa on tänä päivänä leikattava vähintään 60 %. Jos velkaa ei leikata nyt, lasku vain kasvaa. Ilman ohjelmaa, joka takaa talouden kestävyyden, olemme ensi vuonna samassa tilanteessa.

Kyllä, se tulee kalliiksi. Tehdyt virheet on hyväksyttävä, pöytä on putsattava.

Tämän ohjelman suunnittelu ja kriisirahoituksen valvonta olisi siirrettävä yksin Kansainväliselle valuuttarahastolle, jolla on kokemusta ja uskottavuutta.  Euromaiden poliitikoilla ei ole kumpaakaan, ja heillä on liikaa omia intressejä pelissä.

Toinen asia on pankkien pääomittaminen. Siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse. Virheitä on tehty. Ensin tehtiin akuankkatestejä, jotka markkinoilla naurettiin nurin. Nyt kiristettiin vaatimuksia, mutta armonaikaa annettiin ensi kesään saakka. Ongelmapankkeja se ei auta, koska kriisin tässä vaiheessa ne eivät saa yksityistä pääomaa. Seurauksena on taseiden myyminen, luottolama. Se on nykyisen Italian korkojen nousun takana enemmän kuin mikään muu.

On siis oltava realisteja ja todettava heti, että ne pankit, jotka eivät markkinoiden kautta saa asioitaan kuntoon, on pääomitettava kansallisesti – kovilla ehdoilla. Ruotsin ja Iso-Britannian esimerkit tarjoavat oikean mallin.

Mikäli joku valtio itsenäisesti ei pysty pankkikriisiään kattamaan, ratkaisuna tulee ensi sijassa olla IMF:n ohjelma. Mikäli tarpeen, näiden ohjelmien lisäpääomittamista voidaan harkita Euroopan maiden taustatuella. Tällä hetkellä EKP rahoittaa pankkeja jo sadoilla miljardeilla. Erona nykyiseen olisi aito pääomitus ja omistuksen osittainen siirtyminen avun vastineeksi.

Viimeisenä – ehkä tärkeimpänä kohtana – on selvitettävä, mikä malli on Suomelle pitkällä tähtäimellä eduksi. Kuten nyt olemme oppineet, federalistinen Eurooppa eurobondeineen ja rahansiirtoineen sitä varmasti ei ole.

Euron rakenteelliset ongelmat tiedettiin alusta lähtien. Niistä oli täällä kiellettyä puhua. Atlantin toisella puolen johtavat ekonomistit – esimerkkeinä Friedman, Feldstein, Krugman, Roubini jne. – kauhistelivat eurohanketta ja povasivat sen tuhoa. Ei se ollut kateellisten panettelua.

Ei minua kiinnosta euron rikkominen, vaan Suomen etu. Meidän on selvitettävä vaihtoehdot. Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia tarjoavat malleja, joista voidaan oppia. Eikä Sveitsilläkään huonosti mene.

Asiantuntijat Goldman Sachsin Jim O’Neillista Strategy Researchin Matthew Lynniin ovat arvioineet, että oma valuutta voisi olla Suomelle eduksi. Tämä ei siis tarkoita sitä, että Soini on huomenna eurosta eroamassa, vaan että meidän on avoimesti selvitettävä, mikä vaihtoehto on meille muuttuvassa Euroopassa paras. Päätökset pitää tehdä tämän analyysin perusteella, eikä olla Brysselin johdettavana.

Jos sinulla ei ole omaa suunnitelmaa, olet osa muiden suunnitelmaa.

Kriisi tulee, elämä jatkuu. On varauduttava tulevaan. Tärkeintä on Suomen kilpailukyky pitkässä tähtäyksessä. Se perustuu moraaliin ja vastuullisiin päätöksiin, oikeaan vastuunkantoon. Sotakorvausten arvo nykyrahassa oli noin 4 miljardia euroa. Kriisimaiden vastuista uhkaa tulla paljon kalliimmat. Maamme rakennettiin talvisodan raunioille. Me teemme sen uudelleen, jos on pakko.

Historiassa ei tapahdu enää mitään, eikä tulevaisuus ole vielä tässä tänään. Perussuomalaiset ovat olleet oikeassa; EU on sekä taloudellisessa että moraalisessa kriisissä. Nykytilanne ei tule annettuna, vaan sillä on tällainen historia:

Tunnetun sanonnan mukaan me emme voi ymmärtää kunnolla nykyisyyttä, ellemme tunne riittävän hyvin menneisyyttä. Tämä lausahdus on totta myös Eurooppaa piinaavan finanssikriisin kohdalla.

Euromaat ovat päässeet ylivelkaantumaan, koska yhdessä sovittuja sääntöjä ei ole noudatettu. Toisaalta rahaliitossa on jäseniä, joita ei olisi alun perin pitänyt ottaa mukaan lainkaan.

Euroopan unionin jäsenmaat ottivat vuonna 1997 käyttöön kasvu- ja vakaussopimuksen, jossa määriteltiin mm. velan enimmäissuhde bruttokansantuotteeseen. Jos tuota sopimusta olisi noudatettu, euroalue olisi tänään aivan erilaisessa tilanteessa.

Mutta kun katsoo historiaa, moinen jossittelu on utopistista haihattelua.

Vuonna 2002 EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi haukkui vakaussopimusta “typeräksi”. Prodia kritisoitiin lausahduksesta, mutta se ei häntä huolettanut. “Minä en siitä välitä. Minun oli se [näkemys] sanottava, eikä tämäkään ole vielä tarpeeksi. En halua vastuuta siitä, että minua syytettäisiin muutaman vuoden päästä nukkumisesta.” (HS 27.11.2002). Italian velka oli tuolloin paisunut 110 prosenttiin BKT:sta, mikä ei komissiota juuri kiinnostanut.

Vuonna 2003 Ranska oli jo toistuvasti rikkonut sopimusta, eikä maa edes aikonut noudattaa sitä. “Presidentti Jacques Chirac aikoo rikkoa sopimuksen henkeä jatkossakin ja alentaa ensi vuonna tuloveroa kolmella prosentilla, Helsingin Sanomat uutisoi 9.10.2003.

Vuonna 2004 Ranska ja Saksa rikkoivat kasvu- ja vakaussopimusta toisena vuonna peräkkäin. Rangaistuksista puhuttiin, mutta kukaan ei uskaltanut vaatia niitä. Koko euroalueen uskottavuus oli koetuksella. Helsingin Sanomat arvioi, että euromaiden valtiovarainministereillä “saattaa olla ensi syksynä edessä sama ongelma kuin viime syksynä, vain entistä laajempana”.

Kesällä 2004 Kansainvälinen valuuttarahasto IMF hämmästeli EU:n jäsenmaiden retuperällä olevia talouslukuja. Jäsenmaat puolestaan syyttelivät hallituksiaan lukujen vääristelystä. Erityisen ripityksen kohteena olivat Kreikka ja Irlanti.

Myöhemmin samana vuonna komissio ehdotti vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen löyhentämistä. Esitys miellytti erityisesti Saksaa ja Ranskaa.

Marraskuussa 2004 paljastui, että Kreikka ei ollut noudattanut unionissa sovittua budjettikuria kahdeksaan vuoteen. Kävi ilmi, että maa oli liittynyt euroon “valheellisilla tiedoilla” (HS 21.11.2004). Samaisessa jutussa todettiin, että vakaussopimuksesta oli tullut pelkkä vitsi. Kreikan budjettivaje oli jo vuonna 1998 peräti 4,1 prosenttia. Maalle itselleen pääsy euroalueeseen oli tuonut miljardien eurojen taloudelliset voitot. Kreikan luottoluokitus oli noussut markkinoilla B-stä A-luokkaan.

Vuonna 2005 Kreikka rikkoi sopimusta kymmenettä vuotta peräkkäin, mutta sitä ei rangaistu, koska Ranska ja Saksakin olivat selvinneet sanktioitta.

Keväällä 2005 EU-komissio vesitti yhteisen kasvu- ja vakaussopimuksen. Komissio piti päätöstä erinomaisena, ja uusi puheenjohtaja Jose Manuel Barroso perusteli muutosta myös sillä, että “nyt jäsenmaat voivat tehdä helpommin tarvittavia rakenneuudistuksia”. Parlamentissakin sopimuksen muuttamista kiiteltiin. Vihreiden ryhmäjohtaja Daniel Cohn-Bendit toivotti uudistuksen tervetulleeksi, koska jäsenmaiden taloustilanteet olivat niin erilaiset, ettei niitä saanut sovittaa liian tiukasti yhden mallin budjettikuriin.

Lokakuussa 2008 silloinen Ranskan valtiovarainministeri Christine Lagarde ehdotti, että euromaat perustaisivat 300 miljardin euron hätäapurahaston eurooppalaisten pankkien pelastamiseksi. “Sarkozyn lähipiiri leimasi kuitenkin koko ehdotuksen väärinkäsitykseksi vain päivää myöhemmin (HS 5.10.2008).

Kuukautta myöhemmin Kauppalehti uutisoi suureen ääneen, että “budjettivajeet eivät huoleta EU:n rahaministereitä”. Oman valtiovarainministerimme Jyrki Kataisen mukaan ecofin-neuvoston kokouksen henki oli se, että “kasvu- ja vakaussopimuksesta pidetään edelleen kiinni” (KL 5.11.2008). Samaisessa artikkelissa todettiin kuitenkin, että “nykyinen EU-puheenjohtajamaa Ranska on toistuvasti viimeksi kuluneiden parin vuoden aikana ilmoittanut, että kasvu- ja vakaussopimuksen noudattaminen ei ole korkealla maan prioriteettijärjestyksessä”.

“On tärkeää, että sopimuksessa on joustoja”, Jyrki Katainenkin totesi.

Vuonna 2009 helmikuussa korostettiin, että rahaliiton säännöt estävät toisia euromaita pelastamasta vaikeuksiin joutuneita valtiontalouksia (Kauppalehti 10.2.2009). Saksan valtiovarainministeri Peer Steinbrück sanoi, että Irlanti on erittäin vaikeassa tilanteessa, mutta heti perään ministerin puhemies kiirehti korjaamaan, että Steinbrückin lausunto oli puhtaasti hypoteettinen, eikä Irlanti tarvitse pelastuspakettia. (HS 19.2.2009.)

Vuoden 2010 alussa talouskomissaari Joaquín Almunia sanoi, että “Kreikka ei jätä velkojaan maksamatta” (HS 30.1.2010). Kreikan pääministeri George Papandreou vakuutti, että Kreikka “hoitaa sitoumuksensa itsenäisesti ilman EU:n apua”. Kuka uskoi?

Suomi ainakin. “Pidämme erittäin epätodennäköisenä, että lainoja ei saada takaisin”, totesi VM:n neuvotteleva virkamies Martti Salmi (Taloussanomat 2.5.2010), kun Kreikka oli sittenkin ilmestynyt lainaluukulle. Ministeriössä arvioitiin, että Kreikan lainottamista pidettiin tuottoisana bisneksenä, josta odotettiin kymmenien miljoonien eurojen voittoja.

Euroalueen lähihistoriaan tutustuminen osoittaa, ettei nykyinen kriisi ole tipahtanut taivaasta tai saapunut meille yllätyksenä ja pyytämättä. Finanssikurimus on seurausta toistaitoisten poliitikkojen tunaroinnista, vastuun pakoilusta ja tosiasioiden kieltämisestä. Historiaan kannattaa perehtyä, myös silloin kun mietimme, kenen käsiin uskomme taloutemme tänään ja tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden historiaa valmistetaan tänään. Kuinka siis tästä eteenpäin? Perussuomalaisten linja on kitkeä maksukyvyttömyys Euroopan talouksista. Olemme kovia hyvän asian puolesta.

Yle kertoo, että Euroopan Unionin puolesta vedonneet vaikuttajat saivat ilmoituksensa Helsingin Sanomissa ja Huvudstadsbladetissa alennettuun hintaan.

Saavatko Perussuomalaiset alennusta jos me julkaisemme vastaavanlaisen Euroopan Unionin demokratiavajetta ja epäonnistunutta rahaliittoprojektia koskevan ilmoituksen?

Minulle Eurooppa ja Euroopan Unioni eivät ole samoja asioista. Arvostan ja kunnioitan Eurooppaa;sen kansoja ja kulttuureja. Euroopan Unionia en suuresti arvosta, enkä kunnioita. Miksi? Se ei noudata omia sääntöjään, eikä ole demokratia vaan byrokratia.

Tekeekö ylläoleva  esittämäni mielipide minusta ja Perussuomalaista eristäytyneen ja epäsolidaarisen?

Ovatko kaikki mielipiteet samanarvoisia? Vai ovatko toisten ihmisten mielipiteet tasa-arvoisempia kuin toisten?

Vaaleissa käsitykseni mukaan mitataan erilaisten mielipidesuuntien kannatus. Perussuomalaisten kannatus kasvoi viime eduskuntavaaleissa merkittävästi. Onko tämä mielipide saman ilmoitushinnan arvoinen kuin joku muu mielipide?