Kyproksen kaleeri

Ei hätää: Kaleeri upposi, mutta airo löytyi. Eli Kyproksen paketti pitkän kaavan mukaan.

Päivänpolitiikan teossa on se vaikeus, että joudun tiivistämään monimutkaisia asioita lyhyisiin yhteenvetoihin. Lauseen kiteytyksiin. Kymmenen sekunnin uutispätkään ei paljoa mahdu. Tässä on tietysti se vaara, että asioista jää helposti pinnallinen kuva. Omalta osaltani kerron, ettei tämä ei todellakaan tarkoita sitä etteikö taustojen selvittelyyn olisi tehty todella paljon työtä.

Pitkiä iltoja olen avustajieni kanssa viettänyt, markkinameklareita ja asiantuntijoita kuunnellut, opiskellessani eurokriisin eri puolia. Yhtenä esimerkkinä ovat varmaan illat kun kävimme läpi Suomen eurokriisin vastuita joulukuussa 2011. Siinä vaiheessa hallituksen julkinen totuus Suomen maksimivastuista oli: ”ne voivat nousta muutaman miljardin luokkaan”. Laskimme asiat läpi – pitkän kaavan mukaan – ja tulimme aivan toisenlaiseen johtopäätökseen – kuten plokistani voi lukea. Muutama päivä myöhemmin, jopa Helsingin Sanomat julkaisi uudet laskelmansa. Suomen maksimivastuiden koko olikin yllättäen jopa yli 50 miljardia euroa. Samoin oli laita ”Urpilaisen erinomaisten vakuuksien” kanssa, jotka olivat niin erinomaisia että ne piti salata. Tosiasiassahan saimme vain osittaisen prosentti-swapin eli tuottovaihdon, joka kattaa vain pienen osan Suomen kokonaisvastuista.

Koska nämä asiat ovat mutkikkaita, on selvää että niistä voi saada todellisen kuvan vain perehtymällä. Kaikkein valitettavinta onkin se että kansalaisilla – joiden rahoista tässä lopulta on kysymys – on hyvin vaikea saada asiakokonaisuudesta syventävää tietoa. Yhdestäkään Suomen valtamediasta ei kattavaa taustatietoa löydy, vaikka kuinka etsisi.

Käykäämme siis tässä läpi nämä tulevan Kyproksen paketinkin taustat – pitkän kaavan mukaan. Ennen kaikkea siksi, että siihen liittyy viisi pääkohtaa, jotka tekevät tästä moraalisesti, taloudellisesti, ja poliittisesti hyvin vastuuttoman hankkeen:

  1. Summat ovat Kyproksen kansantalouteen verrattuna valtavia
  2. Tämä on suoraa ulkomaista pankkitukea, jota ei pitänyt antaa
  3. Suomalaisin verovaroin tuemme veroparatiisia, joka ei kerää omia verojaan
  4. Pelastamme hyvin kyseenalaisia rahojen lähteitä, rahanpesua
  5. Pinnan alla liekehtii Euroopan laajuinen puolueiden ja poliitikkojen valtapeli

 

PALJONKO PALOI:
100 % KANSANTALOUDESTA?

Kypros on ollut Euromaana aika tasan viisi vuotta, ja sinä aikana sen pankit ovat polttaneet euroja nopeammin kuin kukaan pystyy laskemaan. Helsingin seudun kokoinen maa – 840 000 asukasta – tarvitsee yli 17 miljardin euron kokonaisoperaation – aika tarkkaan 100 % sen vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Suhteutettuna Suomen mittakaavan tämä tarkoittaisi sitä, että vuoden 2008 alusta olisimme puhaltaneet 170 miljardia euroa – suunnilleen 32 000 euroa per kansalainen, vauvat ja vanhukset mukaan lukien. Tämä ei ole edes ensimmäinen tukipaketti joka Kyprokselle annetaan, se sai ensimmäisen, 2.5 miljardin laina-avustuksen Venäjältä vuonna 2011. Yleensä, pahimmatkin pankkikriisit, kuten Suomessa 1990 luvun alussa, ovat harvoin paljoa yli 20 % kansantuotteesta.

Tarvittavat rahamäärät ovat siis Kyproksen taloudelle aivan valtavia. Maan valtionvelka alkuvuonna 2013 oli jo 89.7 % bruttokansantuotteesta, ja uuden tukipaketin myötä vastuut vain kasvavat. Vaikka julkisesti vielä toisin väitetään, käytännössä tämä merkitsee sitä että Kyproksen (kuten Kreikankin) mahdollisuudet maksaa velkansa ajallaan takaisin ovat kovin pienet. Kuten Irlannin ja Portugalin kohdalla on tekeillä, ensin lainojen takaisinmaksuaikoja pidennetään, ja sitten jossain vaiheessa ne tullaan leikkaamaan tai antamaan anteeksi. Siinä vaiheessa tosin nykyiset päättäjät ovat jo ihan muissa toimissa kantamassa vastuuta.

YLEENSÄ PUHUMME MAISTA, JOIHIN KUULUU PANKKIJÄRJESTELMÄ –
KYPROKSESSA PUHUMME PANKKIJÄRJESTELMÄSTÄ JOHON KUULUU MAA

Toinen todella suuri epäkohta on se, että Suomen tukirahat menevät taas suoraan ulkomaiseen pankkitukeen – juuri niin kuin ei pitänyt tapahtua. Tosiasiahan on se, etteivät nämä 17 miljardia tavallisten kyproslaisten taskuihin vilahtaneet, emmekä me heitä tässä ole pelastamassa. Kyproksen budjetti ei ole ollut -20 % alijäämäinen viimeisen viiden vuoden aikana. (Kyproksen budjettivaje, vaikka se suuri onkin, on vain 5.3 % bkt:stä.) Kyproksen pankithan nämä tappiot tekivät ja pankkien pelastamisestahan tässä on kyse, kuten muuten euron pelastuspaketeissa aina tähänkin asti.

Tämä näkyy suoraan Kypros-paketin osista. Tällä hetkellä alkuperäiset laskelmat 8 miljardin euron pankkituesta ovat kasvamassa 10 – 12 miljardiin, kun mukaan otetaan pienemmät säästökassatkin. Lisäksi 6 miljardia tarvitaan Kyproksen valtionlainojen takaisinmaksuun (joista puolet palautuu jälleen pankeille jotka ne omistavat), ja vain 1,5 miljardia budjettivajeen paikkaamiseen. Kokonaistarve on siis 17,5 – 19,5 miljardia, joista 13 – 15 miljardia kiertää pankkien holveihin.

Kysymykseen miten pankit ovat voineet hävitä näin paljon rahaa näin lyhyessä ajassa, on helppo vastata: Kyproksen pankkisektori on aivan uskomattoman suuri maan kokoon verrattuna. Pankkitaseet ovat historiallisesti 8-10 -kertaiset maan kansantuotteeseen verrattuna. Esimerkiksi vuonna 2011 taseet olivat 150 miljardia euroa, kun Kyproksen koko bruttokansantuote oli 18 miljardia. Eli pankkien hieman yli 10 % tappioista tulee saman tien kansantalouteen 100 % tappiot kun ne veronmaksajan kontolle kaadetaan. Kyproksen pankkisektorin suhteellinen koko on siis kolminkertainen euroalueen keskiarvoon verrattuna (330 % mikä jo itsessään on korkea), ja todella suuri esimerkiksi Suomeen verrattuna. Yleensä puhumme maista, joihin kuuluu pankkijärjestelmä – Kyproksessa puhumme pankkijärjestelmästä johon kuuluu maa.

Tappiot sinällään tulivat liiketoiminnan kahdesta pääkohteesta, kiinteistölainauksesta ja Kreikka-sijoituksista. Kuten Irlannissa ja Espanjassa, pankit rahoittivat kiinteistökuplaa, joka Kyproksella sai lisäväriä suurimuotoisesta huudatushuijauksesta nk. ”title-deed scandal”. Siitä arvioidut tappiot ovat noin 3-6 miljardia euroa. Kyproksen pankeilla oli myös lähes 29 miljardin euron sijoitukset Kreikkaan. Pelkästään Kreikan valtion velkasaneerauksen yhteydessä, Kyproksen pankit joutuivat tekemään 70 % alaskirjaukset 4.2 miljardin euron sijoituksilleen. On myös mielenkiintoista panna merkille, että pienen Kyproksen pankeilla on 10 % osuus paljon suuremman Kreikan koko lainamarkkinoista.

Vastaus taas siihen, miten Kyproksen pankkisektorista voi ylimalkaan kehittyä näin valtava, löytyy kahdesta tosiinsa melko läheisesti liittyvistä taloudellisesta ratkaisusta – veroparatiisista ja kohteliaisuudesta olla kyselemättä liian paljoa rahojen alkuperästä.

SUOMALAISTEN VEROEUROJEN LÄHETTÄMINEN VEROPARATIISIIN, JOSSA OMIA VEROJA EI KERÄTÄ

Ensimmäinen syy pankkien uskomattomaan kasvuun, oli Kyproksen alhainen veroaste. Maa on jo pitkään ollut veroparatiisina tunnettu. Turismin lisäksi maalla ei ole muita luonnollisia talouden toimialoja, ja siksi alkuperäinen päätös alhaisesta veroasteesta oli varmasti melko helppo tehdä. Yhtiöt jotka näin sinne houkuteltiin, eivät muutoin Kyprokselle olisi varmasti sijoittuneet. Eli pienikin tulo oli parempi kuin ei mikään. Alun perin näillä houkuteltiin erityisesti laivanvarustajia, ja myöhemmin myös finanssisijoittajia sekä holding-yhtiöitä.

Todellinen muutos tapahtui vuonna 2004 kun Kyproksesta tuli EU:n jäsen, ja varsinkin vuonna 2008 kun maa liittyi Euroon. Kysyntä sen palveluille kasvoi räjähdysmäisesti. Esimerkiksi Kyprokselle rekisteröityneiden yhtiöiden määrä kasvoi vuoden 2004 125 000:sta vuoden 2012 269 000:n. Samaan tahtiin kasvoivat pankkien taseet. Huipussaan, finanssi- ja pankkiala vastasivat yli kahta kolmasosaa koko kansantulosta.

Sijoittajille päätös oli helppo, Kyproksen yhteisövero on Euroalueen alhaisin, vain 10 %, kun se esimerkiksi Suomessa on 24,5 %. Sen lisäksi useat ulkomaisille tarkoitetut yritystoiminnot ovat 0 % verokannan alaisia – esimerkiksi arvopaperikaupoista, osingoista ja koroista saadut voitot ovat useimmiten verovapaita. Eli Kyproksen finanssi- ja pankkijärjestelmän kautta oli helppoa alentaa veroastettaan, olemalla silti EU:n sisäpuolella.

En ota tässä Kyproksen veroasteeseen sinällään kantaa, se on itsenäisen maan itsenäinen päätös. Mutta se ei voi olla oikein, että jos omia veroja ei alhaisen veroasteen takia kerätä, EU:n oppien mukaa rahat otetaan sitten sieltä missä veroja vielä maksetaan. Eli miten voidaan puolustaa Suomalaisten verorahojen käyttäminen maihin, jotka eivät omia verotulojaan hanki?

Harvoin ovatkin sanat ja teot tosin niin kaukana toisistaan kuin hallituksen lupauksissa veroparatiiseja ja niiden verokikkailua vastaan käytävästä taistelusta. (Joillekin ehkä mieleen tulevat ministerit jotka istuvat harmaan talouden ministerityöryhmissä, ja samaan aikaan maksavat palkkoja pimeästi, mutta se on toinen juttu). Kyproksen paketti on sormenheristelykokous veroparatiiseista puhuttaessa – veronmaksajien rahalähetys teoissa.

”NYT PELASTETAAN JO VERONKIERTÄJÄT JA VENÄLÄISET RAHANPESIJÄTKIN”
(SORRY VAIN SINNE TURUN TELAKALLE, TEILLÄ ON VÄÄRÄ TOIMIALA)

Toinen syy Kyproksen pankkien suosiolle oli kohteliaisuus olla kyselemättä liian paljoa sinne sijoitettavien rahojen alkuperistä. Laiton veronkierto ja rahanpesu ovatkin ne moraalisesti vastenmielisimmät asiat mitkä Kyproksen pakettiin liittyvät, ja jo sinällään syy niistä poisjäämiselle.

Kyproksen rahanpesun juuret liittyvät sen veroparatiisiasemaan, tai tarkemmin sen verosopimuksiin eri maiden kanssa. Esimerkiksi Venäjän verosopimuksen kautta kaikki Venäjältä Kyprokselle maksetut korot ovat 0% -verokantaisia, rojaltit 0% ja osingot 5%. Samoin Kyprokselta Venäjälle maksetut korot on 0%- verokantaisia, rojaltit 0% ja osingot 0%.

Täten venäläinen bisnesmies voi omistaa yrityksensä kyproslaisen holding-yhtiön kautta, kotiuttaa sen enemmän tai vähemmän lailliset voitot veroparatiisin, ja jälleen sen kautta sijoittaa ne EU maasta Venäjälle. Tämän kiertokulun suosio näkyy suoraan keskuspankkien raporteista. Vaikka Kyproksen ja Venäjän välinen keskinäinen kauppa on alle 50 miljoonaa euroa vuodessa, pieni Kypros on maailman suurin ulkomainen sijoittaja Venäjälle – siis suurempi kuin Saksa, Hollanti, Yhdysvallat tai mikään muu maa. Vuosina 2009-2011 Kyproksen suorat sijoitukset Venäjälle olivat $130, $180 ja $129 miljardia, ja vastavuoroisesti Venäjän sijoitukset Kyprokselle $120, $154, ja $122 miljardia (Global Financial Integrity, February 2013). Siis Kyproksen sijoitukset Venäjälle ovat yli kuusinkertaiset verrattuna sen koko talouden kokoon.

En ole Venäjää ja sen laillista taloutta vastaan missään muodossa – päinvastoin. Mikä minusta on väärin, on sen laiton osa, ja se että Suomalainen veronmaksaja joutuu rahanpesijöitä pelastamaan. Vaikka osa tästä toiminnasta on varmasti aivan laillista, niin valitettavasti Kyproksen kohdalla näin ei ole aina, tai edes yleisesti. Kuten Der Spiegel -lehden mukaan Saksan tiedustelupalvelu (BND) raportoi troikalle: ”Venäläisillä liikemiehillä on talletettuna Kyproksella 26 miljardia euroa ja venäläiset oligarkit ja mafiat tulevat hyötymään eniten tulevasta pelastuspaketista… Nimellisesti Kypros täyttää kaikki EU lait rahanpesusta, mutta ongelmana on niiden täytäntöönpano. Kypros voi allekirjoittaa kaiken, luvata paljon, mutta pitää harvoja noista lupauksista.” (Der Spiegel, 5.11.2012). EU:n Olli Rehn on tunnustanut saman ongelman: ”Hallitus Nikosiassa on jo muuttanut lakinsa (rahanpesuun liittyen). Mutta meidän täytyy nyt varmistaa että lakeja myös noudatetaan. Tunnen ongelman.” (Reuters, 11.1.2013) Pankkivaltuuston puheenjohtaja Ben Zyskowicz totesi vielä suorasukaisemmin: ”Kypros on kelluva rahapesula Välimeressä” (Aamulehti 6.3.2013) Global Financial Integrity säätiön raporteista voi lukea vielä syvällisempää kuvaa, jos lukijaa kiinnostaa.

Ei siis liene aivan yllätys, että kyproslaisten pankkien rahoituksesta, yli 90% tulee talletuksista (eikä osakepääoma tai velkarahoituksesta kuten länsimaissa pankeissa yleensä). Nikosian yliopiston apulaisprofessori totesi suorasukaisesti the Guardian lehdelle: ”Puhumme Venäläisestä rahasta jota pestään Kyproksen kautta. Venäjän mafia käyttää Kyprosta laajasti.” (Guardian 26.1.2012)

Asiasta on vielä mustempiakin esimerkkejä. The Telegraph raportoi 2.12.2012 Kyproksen virkamiesten kieltäytymisestä tutkia rahanpesua Sergei Magnitsky-tapaukseen liittyen. Sergei Magnitskyhan oli asianajaja joka paljasti veropetosvyyhdin, mutta joutui kiinniotetuksi juuri niiden virkamiesten toimesta, joita vastaan hän todisti. Hän kuoli tutkintavankeudessa, kyseenalaisissa oloissa. Asiasta on Suomessakin puhuttu paljon, ja siitä on tehty hiljattain eduskunnassakin kirjallinen kysymys (KK 667/2012 vp – Pia Kauma /kok ym) Onkin mielenkiintoista nähdä millaisen omantunnonpäätöksen esimerkiksi Pia Kauma ja muut 16 allekirjoittanutta tekevät Kyprospaketista – Magnitskyn kohtalolle ja rahanpesulle Kyproksellahan ei ole vielä tehty yhtään mitään. Puheet ovat halpoja kun niitä ei tarvitse lunastaa?

On myös vaikea yhdistää ministeri Jutta Urpilaisen lausuntoa tukirahoituksesta: “Tuemme Kyprosta, vaikka siellä pestäisiin rahaa”, (HS, Taloussanomat 6.3.2013) ja ministeri Jan Vapaavuoren lausuntoa tukirahoituksesta: ”Valtiolla on ollut ainakin 1990-luvun lamasta saakka linjaus, että valtio ei lähde ongelmissa olevien yritysten pääomittajaksi millään tavalla.” (Verkkouutiset 8.1.2013). Viesti lienee selvä – joten sorry vain sinne Turun Telakalle, mutta teillä on väärä toimiala, tai ehkä väärä maa?)

KOKOOMUKSEN EPP, EI POTKUJA PANKKIIREILLE?

Tämä poliittinen – ja poliitikkojen – pinnan alla tapahtuva vääntö onkin se viides kova pala Kyproksen pakettiin liittyen. Suomen lehdistössä ei paljoa raportoitu Yleis-Eurooppalaisen EPP:n (European People’s Party) ylimääräisestä puoluekokouksesta, joka pidettiin Kyproksen Limassolissa tammikuun alussa. Markkinameklareiden pöydissä asiaan kiinnitettiin selvästi enemmän huomiota.

Mukana olivat muiden mukana Euroopan komission José Manuel Barroso, Saksan Angela Merkel, Unkarin Viktor Orban, Kreikan Antonis Samaras ja tietysti Suomen Jyrki Katainen. Asiapöydällä oli keskustelua monivuotisesta talousraamista (MFF) ja puolueen suunnitelmista vuoden 2014 EU vaaleihin. Keneltäkään ei myöskään jäänyt huomaamatta se avoin ja suora tuki, mitä annettiin Kyproksen EPP ryhmään kuuluvalle presidenttiehdokkaalle, Nikos Anastasiadikselle.

Muuan muussa The Wall Street Journal huomioi lainaten Jyrki Kataista:

”Kyproksella on Suomen täysi tuki näinä taloudellisesti vaikeina aikoina”, Suomen pääministeri Jyrki Katainen ilmoitti perjantaina. Kataisen otti Limassolissa vastaan Kyproksen parlamentin oppositiojohtaja, konservatiivipuolueen Nikos Anastasiadis, joka kisaa presidentin virasta helmikuun vaaleissa. ”Hänen ehdokkuutensa saattaa osoittautua hyvin ratkaisevaksi pienelle saarivaltiolle, joka haluaa varmistaa ristiriitaisen tukipaketin eurokumppaneiltaan ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta”, Katainen sanoi. ”Haasteet ovat todella suuret, mutta olen luottavainen sen suhteen, että jos ja kun maa saa uuden, vahvan ja sitoutuneen johdon… sillä on valtava positiivinen vaikutus, ja siksi toivotan teille kovasti onnea,” Suomen pääministeri totesi Anastasiadisille.

Helmikuun 24. päivänä kyproslaiset äänestivät oikein – ja Nikos Anastasiadisista tuli Kyproksen presidentti. Sen jälkeen, ainakin markkinoilla ja Kyproksella, on ollut aika selvää että tukipaketti solmitaan. Perjantaina näin tapahtuikin. Ehkä kysymyksenä tutkivalle journalismille pitäisikin olla, mistä muusta Limassolissa keskusteltiin? Varsinkin yksittäisten poliitikkojen asemasta Barroson presidenttikauden loppuessa vuonna 2014?

EI HÄTÄÄ, SINÄ MAKSAT

Kypros on siis jo viides seitsemästätoista euromaasta, joka hakee pelastuspakettia – siis lähes joka kolmas. (Tämän lisäksi olemme tukeneet lainaohjelmia Islannissa, Latviassa, Romaniassa, Unkarissa.) Nämä kaikki ovat sen EU:n omien sopimusten vastaisia, johon me vuonna 1995 liityimme. Siis laittomia perusartikloiden 123 ja 125 mukaan. Jotenkin vuoden 2010 jälkeen on hivuttamalla pystytty luomaan sellainen julkinen mielikuva, että meillä olisi laillinen pakko ja velvollisuus näihin osallistua. Näinhän ei todellakaan ole asianlaita. Samalla tavalla yritetään nyt Kypros-paketin kohdalla luoda mielikuvaa, että nyt jos on saatu edes pieni sijoittajavastuu, meidän on ehdottomasti lähdettävä pelastamaan veroparatiisin pankkeja ja rahanpesijöitä.

Kuten Jutta Urpilainen kokoukseen osallistuneena varsin hyvin tietää, IMF:n alkuperäinen esitys oli leikata suurtalletuksia paljon suuremmalla prosenttiosuudella. Kyproksen paketin jälkeenhän kansalaisten luottamus Euroalueen 100 000 euron talletussuojaan on vähintäänkin kyseenalainen, eivätkä uutiset Kyproksen pankkiautomaattijonoilta paljoa lisää sitä EU:n peräänkuuluttamaa ”luottamusta joka kriisin lopulta ratkaisee”. Vaikka kuuleman mukaan presidentti Anastasiadis prosenttiosuudet neuvotteluissa yömyöhällä valitsikin, se oli varmaankin virheellinen lopputulos.

On myös hyvin mielenkiintoista, että Kyproksen pankkien ”senior debt”, joka yleisesti on Eurooppalaisten pankkien hallussa, nähtävästi jätetään nk. sijoittajavastuun ulkopuolelle. Samoin ne pankkiirit jotka Kyproksen valtionlainoilla ovat spekuloineet, pääsevät kuin koira veräjästä. Eli jälleen kerran, veronmaksajat ottavat kantaakseen EU pankkien vikasijoituksia 10:n miljardin edestä. Ne jotka sopan ovat keittäneet maistelevat sitä sokerilusikalla, samaan aikaan kun veronmaksajia pakkosyötetään paloruiskulla – hieman maustettuna viikunanlehdillä. On aivan selvää että me suomalaiset olemme pelastamassa veroparatiisin pankkeja ja rahanpesijöitä – ja samaan aikaan nostamassa kotimaisia veroja ja leikkaamassa palveluita (kotimaisen talouselämän kehittämisestä puhumattakaan). Hallitus ei edes suostu tuomaan asiaa eduskunnan suuren salin käsittelyyn. Tästä kaikesta nouseekin se eurokriisin ja Kyprospaketin kaikkein suurin ongelma – moraalikato. Kuten vuoden journalistipalkinnon saanut toimittaja Jan Hurri jälleen niin osuvasti tiivisti: ”Riski kasvaa, että moraalinen selkäranka napsahtaa poikki – ja väki tuumaa Suomea myöten, että kohta tässä unionissa veroja maksavat vain hyväuskoiset hölmöt.” (Taloussanomat 17.3.2013)

Puheeni London School of Economicsissa (suomennos)

Timo Soini London School of EconomicsTimo Soini
London School of Economics
18.2.2013

Hyvää iltapäivää, hyvät kuulijat,

ESITTÄYTYMINEN

Olen Timo Soini suomalainen kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Edustan Perussuomalaisia, puoluetta, jonka puheenjohtaja olen ollut 16 vuoden ajan. Suomen parlamentissa olen myös oppositiojohtaja.

Minut on myös äänestetty maailman 7. vaarallisimmaksi henkilöksi Spiegelissä. Obama oli kuudes, joten olen hyvässä seurassa.

Istuin myös Euroopan parlamentissa vuosina 2009–11. Sieltä palasin suomalaisten äänestäjien tuella kotimaan eduskuntaan. Ennen viime eduskuntavaaleja meillä oli viisi edustajaa, ja huikean voiton jälkeen lukumäärä kasvoi 39 edustajaan.

Haluan kiittää teitä kutsusta. On ilo ja kunnia olla vieraananne.

AJATUKSIA EUROOPAN UNIONISTA

Mitä siis ajattelen Euroopan unionista? No, ainakin se pitää minut ja muut kansanedustajat kiireisenä. Ohjeistoa, direktiivejä, suosituksia, asetuksia ja muuta sellaista tulee Brysselistä satoja sivuja joka viikko. Luulen, että joka minuutti maailmasta kaadetaan jalkapallokentän kokoinen alue metsää, jotta EU-teknokraattien paperin tarve voidaan tyydyttää. Olen varma, että tähän löytyy jotakin tieteellistä todistusaineistoa. Ainakin pitäisi löytyä.

Mutta mennään sitten itse asiaan.

Mielestäni EU:ssa on monia hyviä puolia:

On avoimemmat sisämarkkinat, helpommat rajamuodollisuudet, ihmiset voivat vapaasti muuttaa toiseen maahan asumaan ja työskentelemään, luonnonsuojelu on tehokkaampaa, lisäksi meillä on Erasmus opiskelijavaihto-ohjelma… Näin jos muutama hyvä puoli mainitaan.

—————————

Mutta jokaisella instituutiolla on tietysti myös omat huonot puolensa. Ja Euroopan unionilla on totisesti omat vikansa. Suurin niistä on luultavasti demokratian puute. Meillä on komissio, joka on ainoa elin, jokasaa tehdä aloitteita. Ja kuka valitsee komission? Jos emme ole tyytyväisiä komissaarien toimintaan, kuinka heidät voi vaihtaa? Kuinka moni teistä äänesti vaikkapa Barrosoa? Tai Olli Rehniä? Rehn tulee Suomesta, eikä edes meiltä kysytty, haluammeko hänet talouskomissaariksi.

————————–

Mitä tulee tähän Bryssel-tyyliseen demokratiaan, olemme nähneet muutaman todellisen skandaalin. Muutama vuosi sitten EU:n uudesta perustuslaista äänestettiin Ranskassa, Hollannissa ja Irlannissa. Kansa sanoi ei. Sen jälkeen sopimuksen nimi muutettiin ja irlantilaiset pakotettiin äänestämään uudelleen. Miksi? Koska he eivät äänestäneet oikein ensimmäisellä kerralla.

Voiko sellaista todella kutsua demokratiaksi? Miettikää nyt. Entä jos britit noudattaisivat samanlaisia sääntöjä? Parlamenttivaaleissa työväenpuolue voittaa… ja sitten sanottaisiin, että väärä tulos, uudestaan uurnille.

Olen täysin varma siitä, että monet ihmiset osoittaisivat mieltään ja sanoisivat: Tämä ei ole oikein! Tämä ei ole demokratiaa!

Ja missä on oppositio Euroopan unionissa? Voiko sellaista olla? Saako EU:ta arvostella uskottavuuttaan menettämättä? Vai pidetäänkö kaikkia EU-skeptikkoja hankalina idiootteina?

En voi liioin ymmärtää, miksi EU rikkoo toistuvasti omia sääntöjään. Lissabonin sopimuksen artiklat 123 ja 125 kieltävät tukipaketit ja taloudellisen avun euromaasta toiseen. Mutta yhä näitä sääntöjä rikotaan. Kuinka ne kehtaavat? Ja kyllähän ne kehtaavat.

———————-

Yksi suuri virhe on kehitys kohti liittovaltiota ja tämän myötä kansallisen suvereniteetin menetys. Pian jäsenmaiden on lähetettävä budjettinsa Brysseliin hyväksyttäväksi. Samasta osoitteesta tulee myös merkittävä osuus lainsäädäntöä, ja direktiivit menevät kansallisten lakien edelle.

Uskon, että nyt on korkea aika puolustaa eurooppalaisia kansoja. Te täällä Britanniassa, me Suomessa ja ihmiset muissa Euroopan maissa tarvitsevat tätä asennetta. Meidän on puolustettava kansakuntia. Nykyinen poliittinen järjestelmä Euroopan unionissa on enemmän tai vähemmän etenemässä kohti katkeraa loppuansa.

Kun katsotte ympärillenne, voitteko rehellisesti väittää, että jäsenmaat ja eri kansat tekevät yhdessä töitä tämän upean mantereen parhaaksi? Sisäiset riidat ja eurojohtajien hyödyttömät kiistat ja massiiviset virheet syövät kaiken voiman, rahan… ja demokratian, joka salakavalasti korvataan totalitarismilla.

Toisinaan tämän päivän Euroopan unionia katsellessani en voi olla ajattelematta Winston Smithia. Voin melkein nähdä hänet kadulla kävelemässä pari askelta edelläni. Pelottavaa, vai mitä?

Meillä eri tavalla ajattelevilla ei ole helppoa tietä kuljettavana. Euroskeptikkoja ei juuri suvaita. Eurointoilijat yrittävät saada meidät näyttämään naurettavilta hölmöiltä. He tekevät parhaansa nauraakseen meille. Oletteko muuten panneet merkille, että ns. EU-asiantuntijat ovat aina vahvemman unionin ja syvemmän integraation kannattajia? Minusta he ovat eurointoilijoiden lemmikkejä. Eurointoilijoiden, jotka torjuvat kaikki yhteistyöehdotukset. Poliittinen eliitti ajaa vallan keskittämistä ja integraatiota näkemättä sitä, että sellainen kalvaa länsimaista demokratiaa ja kansallista suvereniteettia – arvoja, jotka ovat olennainen osa Eurooppaa ja niin tavattoman tärkeitä meille.

Brysselin lihavat kissat tietävät tämän kaiken, mutta he uskovat mieluummin omia petollisia valheitaan. He kompastuvat totuuteen päivittäin, mutta könyävät aina pystyyn ja jatkavat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ja suoraan sanoen minun ei käy heitä sääliksi. Aivan kuten George Eliot, minäkään en sääli itserakkaita ihmisiä, koska heillä on aina lohtunsa mukanaan.

IKUINEN EU?

Yksi seikka, joka minua kovasti mietityttää ja ihmetyttää, on ajatus siitä, että EU on jotakin ikuista ja pysyvää.

Eräs suomalainen pitkän linjan poliitikko, Paavo Väyrynen – meidän Peter Mandelsonimme – julisti noin 30 vuotta sitten, että Neuvostoliitto on ikuinen. 1980-luvulla monet suomalaiset poliitikot uskoivat, että Neuvostoliitto on aina meidän rajanaapurimme. Samoin on suhtauduttu moniin muihin suurvaltoihin: Frankkien valtakunta, Ottomaanien imperiumi, Rooman imperiumi, Kolmas valtakunta… kaikkien niiden oletettiin kestävän ikuisesti.

DAVID CAMERONIN EU-PUHEESTA

Sama juttu EU:n kanssa. Nyt meillä on EU, mutta kuinka kauan? Sitä me emme varmuudella tiedä.

Euroopan unioni on kaukana täydellisyydestä. Siinä on paljon vikoja, joita ei voi sivuuttaa. Eurooppalaisina meidän velvollisuutemme on parantaa unionia. Juuri siksi puolueeni ja minä otimme avosylin vastaan David Cameronin linjapuheen. Se korosti pragmaattisuutta, jota me niin kipeästi EU:ssa tarvitsemme.

Minun on sanottava, että ihailen suuresti brittiläistä pragmaattista asennetta ja tunnen aina oloni kotoisaksi EU-skeptisessä maassa. Mainitsin jo David Cameronin ja nyt haluan mainita myös toisen pragmaatikon, hienon brittiläisen pääministerin, joka ymmärsi, kuinka EU:n kanssa tulisi toimia. Margaret Thatcher.

Loppuvuodesta 1990, tilanteessa, jossa pääministeri Margaret Thatcher tiesi jo joutuvansa astumaan sivuun, hän puolusti politiikkaansa ja hallitustaan parlamentin alahuoneessa. Moni kriitikko luuli jo, että tappio omien piirissä olisi vienyt pääministerin innon, mutta… kuinka väärässä he olivatkaan. Thatcher oli parhaimmillaan. Puolustaessaan näkemystään tulevaisuuden Euroopasta ja Britannian roolista siinä hän sanoi:

”Se on visio, joka nousee syvään juurtuneesta kiintymyksestämme parlamentaariseen demokratiaan, sitoutumisesta vapaaseen kauppaan, yrittäjyyteen, kilpailuun ja vapaaseen markkinatalouteen. Yksikään toinen hallitus Euroopassa ei ole taistellut yhtä määrätietoisesti – – tarpeetonta sääntelyä ja byrokratiaa vastaan tai vastustanut kansallisen suvereniteetin kustannuksella kasvavaa keskitettyä valtaa yhtä voimakkaasti kuin me.
Me olemme tehneet töitä Euroopan eteen, joka on vapaa ja avoin muulle maailmalle sekä ennen kaikkea sosialismin varjosta nouseville Itä-Euroopan maille. Niitä ei auttaisi lainkaan, jos Euroopasta tulisi tiivis pieni kerho, jossa jäsenet on sidottu toisiinsa kovilla rajoitteilla ja sääntelyllä.”

Siinä on käytännöllisyyttä. Siinä on visio, jota meidän tulisi seurata.

Jos katsomme ympärillemme, voimme helposti nähdä, kuinka epäilevästi Euroopan kansalaiset suhtautuvat Euroopan unioniin. Useimmat katsovat, että EU puuttuu sellaisiin asioihin, joiden kanssa sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä. Se tuhlaa huikean summan rahaa joka vuosi, se on valovuosien päässä ihmisten arjesta ja sen itseään täynnä olevat johtajat ovat lypsäneet itselleen etuja liian pitkään. Aivan liian pitkään.

Johtajien myötäjuoksijat eivät ole yhtään parempia. He tulevat juttelemaan, propelli lippalakin päällä pyörien ja sanovat: Hei Timo! Eikö tämä olekin fantastista? Meillä on Barroso ja meillä on van Rompuy. Ja kuka sanoo, ettei Jumala anna auliisti kummallakin kädellä?

Näiden syiden vuoksi pääministeri Cameron ja minä haluamme uudistaa EU:ta ja neuvotella jäsenehdot uusiksi. Suomessa puhun Soinin-Cameronin linjasta.

EURO JA EUROKRIISI

Hyvät kuulijat,

Koska moni teistä on talousalan opiskelija, puhutaan seuraavaksi eurosta ja eurokriisistä:

Kun johtavat suomalaiset poliitikot kampanjoivat euron ja yhteisvaluuttaan liittymisen puolesta runsaat 10 vuotta sitten, euroalue oli mystinen, lähes taianomainen paikka, joka ratkaisisi kaikki ongelmamme. Euroalue oli kuin paratiisi. Suomen oli päästävä mukaan hinnalla millä hyvänsä.

Vielä pari vuotta sitten nuo samat poliitikot julistivat yhdessä euroeliitin kanssa, että euro on menestystarina!

Menestystarina! Voitteko uskoa?

Tämä mahtava uutinen painatettiin jopa postikortteihin; kaikilla euroalueen kielillä. Kreikkalaisetkin saivat omansa. Menestystarina! Ja kaikki tämä tapahtui vain pari vuotta sitten. Nyt nuorisotyöttömyys on Kreikassa 62 prosenttia, eikä kukaan puhu menestyksestä mitään.

————————-

Entä eurokriisi? Yli 20 lopullisen hätäkokouksen ja satojen miljardien tukieurojen jälkeen eurokriisin ratkaisua ei ole näköpiirissä. Nykyiset pelastuspaketit ja tukimekanismit eivät selvästikään toimi. Velkavuoret eivät pienene vaan päinvastoin kasvavat. Kolmen tukipaketin ja historian suurimman maksukyvyttömyyden jälkeen Kreikan velka on tänä päivänä suurempi kuin kriisin alussa.

Tukipaketit eivät auta keskivertoeurooppalaista. Kriisimaissa moni tavallinen ihminen jää työttömäksi ja joutuu tyytymään matalampaan elintasoon. Maksajamaissa tavallisia kansalaisia odottaa jättimäisten sitoumusten maksaminen, jolloin heidänkin tuottavuuteensa katoaa. Suomessa, joka on esimerkki maksajamaasta, tämä todellisuus alkaa jo näkyä.

Tukipaketit eivät tee muuta kuin nostavat ongelmat pois pankeilta ja laskevat ne veronmaksajien harteille. Ainoat hyötyjät ovat poliittisesti hyvin verkostoituneet pankit, jotka hankkiutuvat eroon vastuistaan ja pitävät riskisijoitustensa tuotot itsellään. Ymmärrättekö logiikan? Toisella tavoin sanottuna: Jos tulee klaava, voitan; jos kruuna, voitan hieman vähemmän. Tuottavaa taloutta tukipaketit edistävät tavattoman heikosti.

Tästä syystä Perussuomalaiset ovat vastustaneet järjettömiä tukipaketteja alusta lähtien. Logiikkamme on saanut vastakaikua, eikä enää vain taloustieteilijöiden suunnalta. Riittää kun katsoo Etelä-Euroopassa järjestettäviä mielenosoituksia. Syvä tyytymättömyys eurokriisin hoitoon on ilmeinen. Saman viestin voi lukea mielipidemittauksista. Suomessa viimeisimmässä kyselyssä 66 prosenttia vastaajista vastusti tukipaketteja ja vain 22 prosenttia kannatti niitä.

———————–

Minulta kysytään usein tukipakettien oikeudellisista, moraalisista, reaalipoliittisista ja taloudellisista näkökulmista.

Kun puhutaan oikeudellisesta näkökulmasta, huomaamme, että perussopimukset kieltävät yksiselitteisesti kaiken taloudellisen tuen euromaiden väliltä. Euroopan Keskuspankki ei saa rahoittaa jäsenmaita. Suomi on yksi niistä maista, joka on pitänyt alijäämänsä ja velkatasonsa kurissa koko yhteisvaluutan olemassaolon ajan. Ironista on se, että näihin sopimusten vastaisiin tukipaketteihin suostumalla rikomme myös rahaliiton perusperiaatteita.

———————

Aivan kuten Suomen presidentti Sauli Niinistökin on huomauttanut, tukipakettipolitiikan moraaliset seuraukset ovat vielä paljon merkittävämmät. Usein ajatellaan, että rikas pohjoinen rahoittaa tässä köyhää etelää. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Pohjoisen Euroopan valtiot näyttävät voivat eteläisiä kumppaneitaan paremmin, mutta yksityisten kotitalouksien kohdalla tilanne on toinen: Kotitalouksien nettovarallisuus on Suomessa pienempi kuin kaikissa kriisimaissa. Syy tähän on yksinkertainen: Suomessa kokonaisverorasite on 43 prosenttia BKT:sta, kun taas Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa luku on yli 10 prosenttia alhaisempi. Näin ollen voidaan todeta, että Euroopan maissa suositaan kahta erilaista mallia – osa maista suosii korkeita veroja, alhaista velanottoa ja köyhempiä kotitalouksia, kun taas osa pitää parempana matalaa verotusta, suurta valtionvelkaa ja varakkaampia kotitalouksia. Yhä vaikeampaa on perustella suomalaisille veronmaksajille, miksi heidän pitäisi maksaa korkeat veronsa kahteen kertaan.

——————–

Euron puolustajat sanovat usein, että yhteisvaluutta on Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle maalle korvaamaton. Suomen viennistä kuitenkin vain 15 prosenttia suuntautuu euroalueelle, jos Saksa ja Hollanti jätetään pois laskuista. Viemme enemmän Kazakstaniin ja Bangladeshiin kuin Portugaliin, Kreikkaan tai Irlantiin. Ymmärrättekö siis, miten vaikeaa on perustella, että tukimiljardeilla pelastettaisiin suomalaisia työpaikkoja?

Kaiken tämän voisi vielä jotenkin hyväksyä, jos mekanismit todella toimisivat. Mutta eivät ne toimi. Aivan kuten missä tahansa markkinataloudessa, ainoa mahdollinen ratkaisu on freedom to fail, vapaus epäonnistua; ei jatkuva moraalinen riski. Meidän on kohdattava realiteetit: Tarvitaan velkojen uudelleen järjestelyä, jotta velkatasot saadaan kestäviksi. Pankkien ja riskisijoittajien tulee hyväksyä tappionsa epäterveistä sijoituksistaan. Konkurssikypsät pankit tulee pääomittaa tai sulkea.

Muussa tapauksessa tukipaketit lyövät Euroopan kahleisiin pitkäksi aikaa. Laskelmien mukaan Suomen enimmäisvastuut eurokriisissä ovat jo 89 miljardia. Se on iso summa maalle, jonka vuosibudjetti on 50 miljardia euroa. Tällä hetkellä maamme vähentää kuntien määrää, leikkaa sosiaalipalveluista, armeijalta ja poliisilta säästääkseen miljoonia, kun samaan aikaan äyskäröimme miljardeja tukipaketteihin, jotka eivät edes toimi.

———————-

Olen ylpeä eurooppalaisuudestani ja kannatan yhteistä tulevaisuutta. Tämän päivän EU on kuitenkin aivan eri asia kuin Eurooppa, ja Brysselin byrokratia ei ole eurooppalaista demokratiaa. Euroopan kansojen ei pidä vaarantaa upeaa perintöään ja yhteistä kohtaloaan poliittisen holhoamisen ja liikemaailman kosiskelujen alttarille. Suomi on aina mukana, kun toimet ovat reiluja ja hedelmällisiä. Nykyiset tukipaketit eivät ole kumpaakaan.

LOPUKSI

Lopuksi, hyvät ystävät,
Haluan rohkaista teitä tutkimaan Eurooppaa ja eurooppalaisia. Vaalikaa meidän rakasta mannertamme ja sen moninaisia ja erilaisia kulttuureja.

Toivon myös, että teillä on rohkeutta ja viisautta huomata suuri ero Euroopan ja EU:n välillä.

Euroopan unionin kritisoiminen on täysin hyväksyttyä. Itse asiassa meidän jokaisen tulisi voida osallistua hedelmälliseen keskusteluun. Jos – ja kun – näemme, että unionin tulee kehittyä, meidän on toimittava.

Tässä maailmassa on vääryyttä, ja luultavasti sitä on jäljellä vielä meidänkin lähdettyä, mutta se ei saa estää meitä pyrkimästä muutokseen.

Kuten venäläinen kirjailija Alexandr Solzhenitsyn sanoi Nobel-puheessaan vuonna 1970: ”Tavallisen rohkean ihmisen yksinkertainen teko on olla osallistumatta valheisiin, olla tukematta niitä. Tulkoot valheet maailmaan ja vaikka hallitkoot sitä, mutta ei minun kauttani.”

Puheeni London School of Economicsissa

Timo Soini London School of EconomicsPuhuin maanantaina 18.2. London School of Economicsissa ajatuksistani eurosta ja Euroopan unionista. Paikalla oli reilusti yli sata kuulijaa. Alla puheeni englanniksi. Suomenkielinen versio julkaistaan lähiaikoina.

Timo Soini
London School of Economics
18th Feb 2013

Good afternoon all,

PRESENTATION

I am Timo Soini, a Member of The Finnish Parliament and the chairman of the Foreign Affairs Committee in our Parliament. I represent the Finns Party – I’ve been the Chairman of the party for sixteen years and, at the moment, I’m the leader of the opposition in the Finnish Parliament.

I’ve also been regarded as the seventh most dangerous person in the world by the Spiegel, thanks to my Eurosceptisism. Obama was on the sixth place so I’m in good company.

I also sat in the European Parliament from 2009 to 2011. After that, the Finns wanted to have me back in the last general elections. Before that, we had 5 MPs and now, after the phenomenal victory, we’ve got 39 seats and we are third biggest party in the Finnish parliament.

I wish to thank you for the invitation. It is a pleasure and an honour to be here with you.

THOUGHTS ABOUT THE EU

So, what do I think of the European Union? Well, it certainly keeps me and other MPs busy with hundreds of pages of red tape, directives, recommendations et cetera sent from Brussels every week. In fact, I think every minute a patch of forest, size of a football pitch, is cut down in order to produce enough paper for EU technocrats. I’m sure there’s some scientific evidence to prove me right. At least there should be.

But let’s cut the cackle and come to the ’orses.

I think there are many advantages and assets in the EU:

There is more open internal market, eased border procedures, people have a chance to live and work in another country, there’s more conservation, and there’s Erasmus exchange student programme… just to name a few.

—————————

But of course, every institution has its own cons, too. And the European Union certainly has its own flaws. The biggest one is probably the lack of democracy. We have a commission which is the only organ that can make initiatives. And who elected them? If you’re not satisfied with their actions, how can you fire them? How many of you voted for, say, Mr Barroso? Or Olli Rehn? Mr Rehn comes from Finland and even we were not asked when he took his seat as a financial commissioner!

————————–

We have seen some scandals in what we call Brussels-style democracy: A few years ago, the new EU constitution was put under a referendum in France, Holland, and Ireland. The people said no. Well, then the name was changed and the Irish were forced to vote again.

Why? Because they failed to give the correct answer on the first round.

Can you really call that democracy? Think about it. What if the British followed the same rules? In the general election, the Labour Party wins… and then the authorities say: OK, false result – let’s vote again.

I’m certain there would be lots and lots of people demonstrating and saying: this is not right! This is not democracy!

————————

And where is the opposition in the European Union? Can there be one? Are you allowed to criticise the EU is still be taken seriously? Or are all EU-sceptics regarded as some barmy idiots from Cloud Cuckoo land?

———————–

Also, I cannot understand why the EU keeps on breaking its own rules: the articles 123 and 125 in the Lisbon Treaty ban all bail-out schemes and financial help between the member countries. And yet, those rules have been frequently violated. How dare they!? And they do dare!

———————-

One more flaw: development towards federal state and the end of national sovereignty. Pretty soon, the member countries must seek approval for their national budgets from Brussels. A considerable amount of legislation comes from Brussels, and those directives can overrule our national laws.

I believe it is high time we stood up for European nations. You here in Britain, we in Finland, and people in other European countries need that attitude. We must stand up for the nations. The current political system in the European Union has more or less met its bitter end.

If you look around, can you honestly say the member countries and different nations are working together for the best of this fabulous continent? Internal tiffs and futile rows between pompous euro big wigs and their enormous mistakes eat up all strength, money… and democracy, which is insidiously replaced by totalitarianism.

Sometimes when I look at today’s European Union, I cannot help thinking about Winston Smith. I can see him walking on the street two steps ahead of me. Isn’t that scary!

We, who think differently, have no easy road ahead of us. Eurosceptics are not tolerated. Europhiles try to make us look ridiculous fools. They try their best to make fun of us. Have you noticed that so-called EU experts are all in favour of stronger union and deeper integration? To me they seem like pets of the Europhiles. The Europhiles who refuse all suggestions for cooperation. The political elite promote centralisation and integration without seeing that it erodes Western democracy and national sovereignty – values which are inherently European and immensely dear to us.

Those fat cats in Brussels know all this, but they prefer their own deceitful lies. They stumble over the truth every day but all of them just pick themselves up and hurry off as if nothing had happened.

And quite frankly, I don’t feel sorry for those people. Just like George Eliot, I never have any pity for conceited people, because I think they carry their own comfort about with them.

ETERNAL EU?

One thing that puzzles and confuses me is the idea that the EU is something permanent, something eternal.

One Grand Old Man in Finnish politics, Paavo Väyrynen – our Peter Mandelson – declared some 30 years ago that the Soviet Union will stay for ever! In the 1980s most Finnish politicians believed that the USSR shall always be our next door neighbour. And the same reality has applied to several empires: the Franks – the Frankish Kingdom, Ottoman Empire, Roman Empire, the Third Reich… They were all supposed to last for ever.

ON DAVID CAMERON’S SPEECH ON EUROPE

And the same applies to the EU as well. We have it now, but for how long, that’s something we don’t know for sure.

Besides, the European Union is far from being perfect. It has a myriad of flaws that shouldn’t and cannot be ignored. As Europeans, it is our duty to try to improve the union. That is why my party and I welcomed David Cameron’s Europe Speech with open arms. It presented pragmatism we so desperately need in the EU.

I need to say I really admire that British pragmatic stance and I always feel at home in a euro-sceptic country. I already mentioned Mr Cameron and now I also wish to mention another pragmatic, great British Prime Minister who understood how you should deal with the EU. Margaret Thatcher.

In the late 1990, after realising she was compelled to step down, Prime Minister Margaret Thatcher defended her policy and her government and their achievements in the House of Commons.

Many critics thought that the defeat amongst her own would have taken her spirit away, but… how wrong they were. Mrs Thatcher was at her best. When defining her vision of the future of Europe and Britain’s role in it, she said:

”It is a vision which stems from our deep-seated attachment to parliamentary democracy and commitment to economic liberty, enterprise, competition and a free market economy. No government in Europe have fought more resolutely against […] unnecessary regulation and bureaucracy and increasing unaccountable central power at the expense of national Parliaments.

We have worked for our vision of a Europe which is free and open to the rest of the world, and above all to the countries of Eastern Europe as they emerge from the shadows of socialism. It would not help them if Europe became a tight-knit little club, tied up in regulations and restrictions.”

That is pragmatism. That is a vision we should follow.

If we look around, we can easily see that the European citizens are sceptic towards the European Union. Most people think the EU meddles with issues it should have nothing to do with.

It’s wasting a huge sum of money every year, it is millions of miles away from everyday life, and its pompous leaders have sat on a gravy train for too long. Far too long.

And their yes-men are no better: They come to me, the propeller whirling on their cap, and say: Hey Timo! Look: everything’s so fantastic. We’ve got Barroso – we’ve got van Rompuy. And who says God doesn’t give on both hands!?

That is why Prime Minister Cameron and I want to renew the EU and renegotiate our memberships. In Finland, we talk about the Soini-Cameron line.

EURO AND THE EUROCRISIS

Dear listeners,

As this is London School of ECONOMICS, let’s talk about the euro, the single currency, and the eurocrisis:

When the Finnish leading politicians campaigned for the euro and the Finnish joining some 10 years ago, the eurozone was a mystified, almost magical thing that could solve all our problems and that is second only to a paradise. We had to get in, no matter what.

And, as lately as two years ago, the same Finnish politicians, with the fat cats in Brussels, declared that the euro is a success story!

Success story! Can you believe it?

They even printed the wonderful news on post cards. In all Eurozone languages. Even in Greek: Euro – a success story! Just two years ago. Now, unemployment rate amongst the young people in Greece is 62 per cent and nobody is talking about success.

————————-

And what about the eurocrisis? After more than 20 EU final crisis summits and hundreds of billions of euros later, there is still no solution in sight to the European crisis. The current bailout mechanisms are obviously not working. The debt burdens are not decreasing – they are increasing. Greece’s debt today, after three bailouts and the largest debt default in history, is larger than it was in the beginning.

Bailouts do not support average Europeans. In the crisis countries, they are likely to be unemployed with plummeting standard of living. In the paying countries, people are being burdened with enormous liabilities ensuring that their productivity disappears too. In Finland, one of the paying countries, we can see how this reality is gaining ground.

The only thing that the bailouts are achieving is transfer. They take the problem away from the banks and place it squarely onto the shoulders of the European taxpayer. The only ones who are benefitting are the politically well-connected banks and speculators who are rapidly cutting their exposures – and keeping the profits from their erroneous risk taking. You get it? In other words: Heads: I win, tails: well, I win little less. For the productive economy the bailouts are achieving precious little.

This is the main reason why The Finns Party and I have steadfastly stood against the bailout madness right from the beginning. This logic is getting resonance, not only among the economists. You only need to look at the demonstrations in Southern Europe and polls to see the deep disapproval. In Finland, in the recent national poll, 66 per cent of our citizens opposed further bailouts while only 22% being in favour.

———————–

Indeed, I am often asked about the bailouts’ legal, moral, realpolitik, and economic facets.

As a legal question, not only did we not commit to bailouts, but the treaties under which we joined, explicitly prohibit any fiscal bailouts between nations – and the central bank from financing governments. Finland is also one of the very few countries that always lived within the budget deficit and maximum debt rules, throughout the euro’s history. The irony is that by agreeing to these bailouts, we are also likely to break the founding principles.

———————

As the Finnish president Sauli Niinistö has also noted, the moral consequences are even more important. It is often assumed that this is rich North helping poor South. Unfortunately, this is not true. Whilst the northern governments appear in better shape than their southern counterparts, at the household level the case is often the opposite. For example, the household net financial wealth in Finland is actually below that of all the crisis countries. Similarly, the household disposable income is lower, excluding Portugal. The reason is simple: in Finland, the overall tax burden is 43% of GDP, whereas in Greece, Portugal, Spain, and Greece it is over 10% lower. Indeed, one could claim that the European countries are following two different business models: Some countries with high taxes, low borrowing, and poorer households. Others with lower taxes, higher government borrowing, but wealthier households. It is increasingly difficult to justify to Finnish tax payers why they should pay their high taxes twice.

——————–

Defenders of the euro often say that the single currency is indispensable for Finland as Finland is an export-oriented country. We are dependable on export trade. However, in Finland, less than 15% of all exports go to the Euro countries if we exclude Germany and Holland. We export more to Kazakhstan and Bangladesh than either to Portugal, Greece or Ireland. Can you see why it is hard to rationalise that the bailout billions are used to save domestic jobs.

All these bail-out mechanisms would probably be tolerable, if they were actually working. Unfortunately, they are not. As in any market economy, the only viable solution is the freedom to fail, not continuous moral hazard. We must face the reality: Restructuring is needed to make debt levels sustainable. Banks and speculators must accept the losses from their unsound investments. Insolvent banks must be either recapitalized or shut down.

Otherwise, the bailouts’ enormous size will create a true long-term economic shackle not only to us, but to everyone in Europe. Finland’s maximum exposure today is €89 billion. It is a large sum for a country whose entire budget is €50 billion. As I speak, we are eliminating municipalities, reducing social services, and cutting our military and police to save millions – and at the same time we are spending literally billions in the bailouts that are not even working.

———————-

I am proud to be European and keen to support our common future. However, today’s EU is not Europe, and Brussels’ bureaucracy is not European democracy. European nations should not endanger this great heritage and shared destiny on the altar of political patronage and corporate favours. We will always support and participate when actions are productive and fair. The current European bailouts are neither.

FINALLY

Finally dear friends,

I wish to encourage you to look into Europe and European people. Cherish our dear continent and its diverse cultures.

I also hope you’ll have the courage and wisdom to notice the big difference between Europe and the EU.

It is perfectly all right to criticise the European Union. As a matter of fact, everyone should be able to take part into a fruitful debate. If – and when – we see the union needs some improvement, we must act.

There is injustice in this world and probably there will still be some left when we are gone, but that shall not prevent us from trying to make a change.

As a Russian author Alexandr Solzhenitsyn said in his Nobel Prize speech 1970:

”And the simple step

of a simple courageous man

is not to partake in falsehood,

not to support false actions!

Let THAT enter the world,

let it even reign in the world

– but not with my help.”

Vuosi vaihtui – kriisi ei

Sanoissaan SDP ja Urpilainen taistelevat verokikkailijoita vastaan – mutta teoissaan he lähettävät veroparatiisiin ja sen pankeille kohta yli 17 miljardia Euroa!

Politiikassa näkee ja kokee kaikenlaista. Harvoin ovat sanat ja teot niin kaukana toisistaan kuin nyt SDP:n lupauksissa veroparatiiseja ja niiden veronkiertoa vastaan käytävässä taistelussa.

Joulukuun lopussa suomalainen Pravda kertoi taas suurin otsikoin miten valtiovarainministeriössä valmistellaan veroparatiiseja käsittelevää kansainvälistä sormenheristelykokousta – ”Valtiovarainministeri haluaa näyttää, että SDP taistelee tosissaan veroparatiiseja vastaan.”

Mitenkä sattuikaan sopivasti – tulevissa Eurogroupin kokouksissa, ehkä jo 23. tammikuuta, Jutta Urpilaisella olisi tilaisuus todellisiin tekoihin. Euroopan “ansioitunein” veroparatiisi Kypros ja sen pankit ovat viidentenä vuorossa hakemassa veronmaksajien bailout-lahjaa.

Vähän on joulupaketti myöhässä, mutta kun sen suuruus on 100 % koko Kyproksen kansantaloudesta, niin eiköhän se kelpaa käärettä myöten…

Asia on tietysti suomalaisessa mediassa pidetty liinan alla – voisi olla että hallitukselta pelkkiä risuja saaneet STX:n työntekijät olisivat muuten voineet älähtää jotain..

Mutta onhan se duunarinkin jo opittava herrojen marssijärjestys – ”First things first!”. Kataisen ja Urpilaisen hallituksessa ollaan aina valmiina kantamaan vastuuta sinne eurouskovaisten pyhimpään. Sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä että Kypros tunnetaan kansainvälisesti yhtenä pahimmista veroparatiiseista (tai parhaimmista riippuen siitä miten asiaa katsoo).

Sekään ei tunnu vastuunkantajiamme vaivaavan, että Kyprosta aktiivisesti markkinoidaan yritysalalla seuraavanlaisesti, tässä sitaatteja:

”…

  • Cyprus is the “lowest-tax EU Jurisdiction”. Standard corporate tax rate of 10% is the lowest in the EU..
  • Kyproksella on EU:n alhaisin verotus. Yleinen yritysveroaste on 10 %, sekin EU:n alhaisin..
  • Legal tax-planning strategies can be effectively employed to lower Cyprus Tax… even at levels significantly lower than 10%..
  • Laillista verosuunnittelua voidaan hyödyntää Kyprokselle maksettavien verojen kohdalla… jopa niissä tapauksissa, joissa veroaste on merkittävästi alle 10 prosenttia..
  • Tax rate of 0% for shipping companies..
  • Laivayhtiöiden veroaste on 0 %..
  • The “out-of-Cyprus profits” of Cyprus Non-Resident Companies are not taxable – (Cyprus Companies with management & control exercised outside Cyprus) – in other words an “EU Offshore Vehicle” ..
  • Muihin valtioihin sijoittautuneiden yritysten (kyproslaiset yritykset, joita hallitaan ja johdetaan maan rajojen ulkopuolelta) ns. Kypros-voitot ovat verovapaita. Toisin sanoen kyseessä on Euroopan    unionin sisällä toimiva veroparatiisi..
  • Tax-exempt gains on the trading and disposal of securities, essentially tax-exempt activity.
  • Verottomat voitot arvopaperikaupoista ja -myynneistä. Näin ollen ne ovat pohjimmiltaan verovapaata toimintaa.
  • Tax-exempt gains on the disposal of subsidiaries..
  • Verottomat voitot tytäryhtiöiden myynneistä..
  • Tax-exempt dividend income..
  • Verottomat osinkotuotot..
  • Tax-neutral group reorganizations..
  • Veroneutraalit konsernien uudelleenjärjestelyt..
  • Tax-relief for group losses..
  • Verohelpotukset konsernitappioissa..
  • No specific substance requirements..
  • Ei erityisiä vaatimuksia toimialojen suhteen..
  • Compared with other international financial centers, Cyprus offers a distinct benefit in the form of double taxation treaties … such treaties combined with very favorable tax rates for international business entities in Cyprus, opens the door to significant tax planning opportunities..
  • Muihin kansainvälisiin rahoituskeskuksiin verrattuna Kypros tarjoaa poikkeuksellisen suuret edut kaksoisverotussopimusten muodossa. Näiden sopimusten yhdistäminen hyvin suotuisiin    verokantoihin avaa kansainvälisille yrityksille ovet tuottoisaan verosuunnitteluun..
  • Investor friendly Tax Authorities … always being keen to help foreign investors..
  • Sijoittajaystävälliset veroviranomaiset, jotka ovat aina valmiita auttamaan ulkomaisia sijoittajia..

… ”

Toisin sanoen: nyt olisi Valtiovarainministeri Urpilaisella tilaisuus näyttää, että verokeinottelun vastustamiseen kuuluu tekoja, ei pelkkiä heliseviä lupauksia joista ei todellisuudessa välitetä. Muistuu mieliin demaripuheet vaalikeskusteluissa, vastustus pankkien tukemisista.

Suoraselkäisin vaihtoehto on selvä – veroparatiisien tukeminen ei kuulu Suomelle. Tai edes avun ehdollistaminen: jos Kypros ei nosta omaa todellista veroastettaan ja lopeta verokilpailua, sinne ei myöskään heru suomalaisten veronmaksajien rahoja.

Pahoin vain pelkään, että kohta tulee taas 17 miljardin edestä EU:n kuuluisaa vastuunkantoa – ja tästä yli puolet eli 10 miljardia suoraan veroparatiisin spekulanttipankkeihin. Kaikki maalle jonka asukasmäärä on noin Helsinki ja Espoo yhteensä.

Oma kantani on muuttumaton, tätä rahaa kaadetaan edelleen väärään paikkaan.
Ja mitä tulee hallituksen STX-menettelyyn, sekä suhtautumisessa Kyproksen veroparatiisin hedelmiin, nämä asiat pilkotaan eduskunnassa siemenkotia myöten.

 

Perussuomalaiset Eu:ssa